Seuraavien päivien kuluessa Ramona viimeistään varmistui raskaudestaan: hänen vatsansa alkoi turvota suuremmaksi ja suuremmaksi, Oliviaa odottaessa se ei tosiaan ollut näin suuri! Ramona jäikin lähes heti äitiyslomalle töistä, myös Pietu kannusti häntä tekemään niin, sillä tuleva isä oli huolissaan vaimonsa ja vauvan terveydestä. Ramona pääsi taas kuluttamaan enemmän aikaa kotona puuhastellen: hän keskittyi puutarhansa hoitamiseen ja ehti kerrankin tehdä kunnolla kotitöitä.

Ramona meni illalla kitkemään rikkaruohoja puutarhastaan, kun havahtui jo tutuksi tulleeseen salamavalon räpsähdykseen. Hän kohottautui äkkiä ylös ja huomasi hyvin ilkeän näköisen paparazzin seisovan takanaan ja räpsivän kuvia Ramonan kasvaneesta vatsasta.

-Saisinko pari kommenttia, odotatteko tyttöä vai poikaa? paparazzi alkoi kysellä ja kaivoi muistilehtiön esille. -Eikö teidän miehenne ole jo melko vanha, kuinka vanha tarkalleen? hän jatkoi tivaamista. -Häivy, tai soitan poliisille, Ramona kivahti ja kiirehti sisälle.

Hän juoksi suoraan Olivian huoneeseen, ja näki tytön nukkuvan sikeästi omassa vuoteessaan. Mitähän muuta hän oli epäillyt? Miksi nuo paparazzit saivat hänen olonsa näin epämukavaksi... Ramona huokasi ja sulki Olivian huoneen oven. Tytöllä olisi huomenna ensimmäinen koulupäivä, hänen täytyisi saada nukkua kunnolla.

-Mikä hätänä? television ääressä istuva Pietu kysyi nähtyään vaimonsa ilmeen. -Ne paparazzit taas, Ramona huokasi. -Älä sinä niistä välitä, tässä pikkukaupungissa on niin vähän jutunaiheita että kaikki täytyy käyttää hyödyksi, Pietu lohdutti häntä. -Niinpä kai, Ramona vastasi hiljaa. Vaikka aikaa oli kulunut jo paljon, hän ei silti ollut unohtanut menneisyyttään... Saattoivatko jotkut tässä kaupungissa tietää hänestä jotakin, mitä hän itsekään ei tiennyt? Ajatus oli kalvanut häntä koko ajan enemmän ja enemmän viime aikoina. Miksei isotäti ollut kertonut mitään tarkemmin? Olivia kasvoi koko ajan, kohtahan hänen tulisi kertoa salaisuutensa Olivialle, mutta miten Olivia uskoisi mitään näin epätodellista ja epäselvää?

-Mennään nukkumaan kultaseni, koeta unohtaa nyt tuollaiset ikävät asiat, Pietu lohdutti vaimoaan ja talutti tämän makuuhuoneeseen. Pyörittyään sängyssä murehtien aikansa Ramonakin kuitenkin nukahti sikeään uneen miehensä viereen.

Seuraavana päivänä oli Olivian ensimmäinen koulupäivä ja Ramona heräsi aikaisin laittamaan aamiaista tyttärelleen. Kylläpä vatsa tuntui jo pinkeältä ja suurelta, hän mietti kävellessään kylpyhuoneeseen. Tämä lapsi on varmasti paljon suurempikokoinen kuin Olivia oli syntyessään, olisikohan poika...

Ramona voi myös paljon huonommin kuin edellisen raskautensa aikana: aamuisin hänen oli mahdotonta saada alas mitään muuta kuin teetä. Hän istui siemailemassa aamuteetään ja katseli, kun hänen toistaiseksi ainoa tyttärensä valmistautui ensimmäiseen koulupäiväänsä.

-Jännittääkö sinua? Ramona kysyi varmaan kymmenennen kerran. -Minua varmaan jännittää enemmän, hän sitten lisäsi, myös varmaan kymmenennen kerran. -Ei, minä osaan jo melkein kaiken valmiiksi, Olivia vain totesi tyynesti. Hän oli odottanut koulun alkua jo pitkään, sillä hän oli ikäisekseen hyvin fiksu ja näppärä tyttö ja halusikin oppia uutta. Välillä tyttö tuntui jopa liian kiinnostuneelta kirjoista, shakin peluusta, palikoilla rakentelusta sun muusta, eikä hän juuri ollut tutustunut muihin lapsiin. Eiköhän koulu korjaisi tämän asian, Ramona mietti.

-Nyt bussi tuli, minun pitää mennä! Olivia huikkasi ja kiirehti ulos. -Hyvää koulupäivää rakas! Ramona yritti nousta juostakseen ovelle heiluttamaan, mutta totesi, etteivät äkkinäiset liikkeet enää onnistuneetkaan kovin helposti...

Olivia kiipesi lähes tyhjään bussiin etupenkille ja vilkaisi vielä kotitaloaan bussin ikkunan läpi.

-Meneehän tämä koululle? hän varmisti vielä kuljettajalta. -Sinnepä sinne, kuljettaja vastasi hymyillen ja kiihdytti pois Olivian kodin edestä.

Olivian lähdettyä kouluun Ramona päätti käyttää ajan hyödyksi maalaamalla. Pian Pietukin nousi ylös: -Joko Olivia lähti? hän kysyi. -Aikoja sitten, Ramona naurahti. -Sinä nukuit niin sikeästi. Pietu mutisi jotakin vastaukseksi ja kävi sitten kaivamassa kitaransa esille. -Sittenhän voin soitella serenadia ihanalle vaimolleni, hän katsoi hymyillen Ramonaa. Ramonaa nauratti: tällaista heidän elämänsä oli ollut ennen lapsia, vain hän ja Pietu, molemmat rakkaiden harrastustensa parissa puuhailemassa.

Iltapäivällä Ramona oli kylpyhuoneessa kun hän kuuli ulko-oven käyvän. Hän pesi äkkiä kätensä ja kiiruhti katsomaan heidän koululaistaan. Hän tunsi sydämensä pakahtuvan nähdessään Olivian juoksevan ovesta sisään ja suoraan isänsä syliin...

-Oliko mukavaa? Pietu kysyi rutistaen tytärtään. -Oli! Olivia vastasi. -Vaikka ei me tänään opeteltu vielä paljon mitään. Mutta on minulla läksyjä, minun täytyy tehdä ne, tyttö touhusi innoissaan ja kiirehti huoneeseensa aloittamaan läksyjentekoa. Ja minä vielä mietin, haluaako tuo mies lapsia, Ramona pohti hymyillen katsellessaan Pietua, joka kurkisteli ovelta tyttärensä läksyjen tekemistä.

Olivian koulu alkoi sujumaan alusta asti hienosti, ja tyttö todella panosti läksyihinsä ja koulutehtäviinsä. Välillä liikaakiin, Ramona pohti... Hän oli toivonut Olivian tuovan myös ystäviään kotiinsa nyt, kun tutustui uusiin lapsiin koulussa, mutta ei Olivia koskaan tuonut. Hän tuntui kiinnostuneen eniten avaruuden tutkimisesta teleskoopilla, jonka Ramona oli joltakin asiakkaalta joskus saanut lahjaksi, kirjojen lukemisesta sekä shakin pelaamisesta.

Ramona ja Pietu eivät pärjänneet shakissa Olivialle enää alkuunkaan, tytön ajattelun taso oli uskomattoman korkealla ikätasoonsa nähden.

Välillä Olivia myös jumppasi, hän rakasti arki-iltaisin televisiosta tulevaa Jumppatuokiota ja teki aina ahkerasti liikkeet television edessä.

-Äiti, tule mukaan, tekee sinullekin hyvää, Olivia ehdotti innokkaana.

-En minä tällä mahalla pysty hyppimään ja pomppimaan, Ramona naurahti piirustuspöytänsä edestä. Hän ei muutenkaan ymmärtänyt, mistä Olivia oli saanut innostuksensa urheiluun: hän ja Pietu eivät kumpikaan olleet mitenkään urheilullisia! Tosin Olivia ei muutenkaan ollut montaakaan piirrettä perinyt vanhemmiltaan, toisin kuin vanhemmillaan, Olivialla oli aivan vaaleat hiukset, ja siinä missä vanhemmat olivat kiinnostuneempia taiteesta, oli Olivia kiinnostunut logiikasta ja järjellisten asioiden tutkimisesta.

Samana iltana Ramona oli keittiössä siivoamassa jääkaapin sisältöä - sieltä löytyivät jopa Olivian synttärikakun tähteet - kun hän tunsi kovaa poltetta vatsassaan. -Olivia! hän huusi pidellen vatsaansa. -Soita isälle, vauva syntyy nyt! Olivia säntäsi paikalle hädissään: -Äiti, apua, mitä minä teen?! Sinun pitää mennä sairaalaan! -Rauhoitu Olivia, ei mitään hätää, soita nyt vain isälle, Ramona puuskutti. -Tai soita minulle ensin taksi, että pääsen sinne sairaalaan!

Olivia juoksi kiireesti puhelimeen ja hetken kuluttua Ramona istuikin jo taksissa matkalla sairaalaan. Hän oli käskenyt Pietun mennä Olivian luokse kotiin, hän soittaisi sitten kun vauva olisi syntynyt.

Seuraavana aamuna Ramona pääsikin kotiin pikkuinen nyytti mukanaan: kaikki oli mennyt hienosti, ja hän oli synnyttänyt terveen tytön! Kotona häntä odotti yllätys: Pietu ja Olivia olivat käyneet ostoksilla ja ostaneet sievän pandakehdon pikkusiskoa varten. Toistaiseksi Pietu ja Ramona joutuivat nukkumaan samassa huoneessa vauvan kanssa, talon remontoiminen alkoi tulla taas ajankohtaiseksi...

Ensimmäiset päivät menivät totutellessa taas vauvaperheen arkeen. Pietu ja Ramona päättivät nimetä tytön Alissaksi. Olivia oli saanut nimensä Ramonan äidin mukaan, Pietun äidin nimi puolestaan oli ollut Alissa. Olivia oli yllättävän innokas hoitamaan pikkusisartaan, vaikka hän muuten viihtyikin paljon omissa oloissaan. Ramona huomasi jälleen huolehtineensa turhaan myös Pietun jaksamisesta: Pietu leikki ja leperteli pienelle tyttärelleen kuin monet kymmeniä vuosia nuoremmatkin isät.

Ramona nousi kuitenkin öisin aina heti, kun kuuli Alissan inahtavankaan, hän halusi, että Pietu saisi nukkua kunnolla, eikä joutuisi heräämään vauvan itkuun.

-Minä olen niin onnellinen, niiiin onnellinen nyt, Ramona kuiskaili Alissalle painaessaan vauvan rintaansa vasten. Lapsi tuntui niin suurelta lahjalta pitkän yrittämisen ja odottamisen jälkeen!

Myös Pietu halusi ruokkia ja hoitaa Alissaa, jotta Ramona sai silloin tällöin omaakin aikaa.

 

 

Pietu oli keksinyt myös keinon ansaita hieman lisätuloja: hän ei ollut paljastanut sitä Ramonalle, mutta kävi usein ennen töitä puistossa soittamassa kitaraa ja esiintymässä ohikulkijoille, jotka antoivat hänelle toisinaan huomattaviakin summia palkkioksi soitostaan!

Pietu oli ylennetty töissä jo bändin manageriksi, ja pian hän haaveili soittavansa riittävän hyvin, jotta pystyisi itse ryhtymään rokkariksi. Hän harjoitteli kitaransoittoa joka päivä kotona, ja Olivia oli innostunut tanssimaan isänsä soiton mukana. Ramona keksi ehdottaa, että Olivia alkaisi käydä tanssitunneilla, nehän sopisivat urheilulliselle tytölle hyvin! Olivia ei suorastaan kiljunut riemusta, mutta kertoi koulussa olevan tanssikerhon, josta hän voisi kysellä lisää. Hyvä, Ramona mietti, Olivia voisi vaikka saada uusia ystäviä siellä... Hän oli hieman huolestunut tyttärensä yksinäisyydestä, ja ehdotti melkein päivittäin, että Olivia olisi tuonut koulukavereitaan kylään, mutta tyttö ei vastannut siihen koskaan mitään.

Pietulla oli suunnitelma, mihin hän käyttäisi tienaamansa rahat: he remontoisivat jälleen taloaan suuremmaksi! Pitihän heidän molemmille tytöille saada omat huoneet. -Lähdemme taas reissuun päiväksi, pyysin jälleen ystäviäni remonttihommiin, hän kertoi iloisena Ramonalle. -Mahtavaa, minä en malta odottaa! Ramona innostui. Minkähänlainen heidän uudesta kodistaan tulisi...

Perhe vietti oikein mukavan päivän kylpylässä rentoutuen, Olivia näytti nauttivan todella päästessään polskimaan veteen ja Ramona puolestaan nautiskeli rentouttavasta hieronnasta. Päivän ainoa varjopuoli olivat jälleen paparazzit, jotka yllättäen hyökkäsivät heidän ruokapöytänsä ympärille perheen ollessa ruokailemassa. Olivia ei näyttänyt myöskään pitävän heistä yhtään, vaan painoi päänsä piiloon ja ryömi isänsä kainaloon. Pietu joutuikin korottamaan ääntään tiukasti ja komentamaan valokuvaajat matkoihinsa, he halusivat yksityisyyttä. Ramona tunsi lamaantuneensa - häntä pelotti tämä äkillinen julkisuus, johtuiko se todella vain hänen ansiokkaasta urastaan...

Muuten kuitenkin mukavan kylpyläpäivän jälkeen perhe palasi kotiin, ja yllättyi iloisesti nähdessään uuden kotinsa! Taloa oli laajennettu lisäsiivellä, jonne oli rakennettu oma huone Alissaa varten ja pieni työskentelynurkkaus Ramonan piirustuspöydälle.

-Sitten täytyy taas rakentaa isompi talo, kun tulee lisää siskoja, Olivia totesi hymyillen. Pietu ja Ramona vilkaisivat toisiinsa. Eiköhän heidän lapsilukunsa ollut täynnä, Pietun syntymäpäivät lähestyivät hyvää vauhtia. Kun nyt ehtisi nämäkin kasvattaa täysi-ikäisyyteen saakka, Ramona pohti mielessään. Viime päivien vuoksi häntä huolestutti tyttöjen tulevaisuus enemmän kuin koskaan ennen, saisivatko he suojeltua tyttöjä julkisuudelta? Ja tarvitsiko heitä suojella, miksi se oli ehdottoman tärkeää? Ramona tunsi päänsä olevan jälleen aivan pyörällä ja täynnä kysymyksiä peitellessään tytöt ja käydessään itsekin nukkumaan. Saisiko hän koskaan vastausta kysymyksiin...

 

 

 

 

 

Alissa sai syntyessään luonteenpiirteikseen kärtty ja taiteellinen.