Pian koitti Alissan ensimmäinen syntymäpäivä, ja tällä kertaa Ramona päätti järjestää juhlat, nyt kun heillä oli uusi kotikin, oli sinne mukava kutsua ihmisiä! Hän tosin kutsui ainoastaan lähimmät ystävät, Pietun aikuiset lapset Susien ja Triggerin sekä pari muuta sukulaista. Ramona kannusti Oliviaa kutsumaan juhliin koulukavereitaan, mutta tyttö ei ollut innokas. Ei kai sitä toista voi pakottaakaan sosiaaliseksi, Ramona huokasi. Tätä menoa Olivia jäisi ikisinkuksi, eihän hän koskaan tutustuisi kehenkään mieheen, kun ei tyttöihinkään!

Vieraat saapuivat kutsuttuun aikaan ja ihastelivat heidän uutta kotiaan. Ramona käski Olivian esitellä sisaruspuolilleen omaa huonettaan, mutta tyttö näytti vain seisovan nyreänä sivussa ja vastailevan ainoastaan, jos häneltä kysyttiin jotakin.

-No niin, sitten on Alissan vuoro puhaltaa kynttilät sammuksiin, Ramona touhusi ja sai Olivian innostumaan vähän enemmän. Pikkusiskoaan hän rakasti, suorastaan palvoi, ja oli innokas kaikesta Alissaan liittyvästä. Vieraat kerääntyivät ruokapöydän ympärille ja Ramona puhalsi salaa kynttilät sammuksiin Alissan puolesta.

-Jee, Alissa osasi jo puhaltaa itse, Olivia riemuitsi.

Alissa kasvoi pieneksi tummahiuksiseksi ja ruskeasilmäiseksi taaperoksi - oli tällä enemmän hiuksia, kuin taaperona kaljulla Olivialla, mutta melko vähän kuitenkin, Ramona mietti. Tumma ja hieman pyöreäposkinen Alissa oli kyllä ulkonäöltään aivan vaalean ja luisevan Olivian vastakohta, ei olisi uskonut tyttöjä sisaruksiksi. Alissassa tulivat paljon selkeämmin esille Ramonan egyptiläiset geenit..

-Tulkaa ottamaan kakkua, Ramona touhusi. Pietun täytyi joutua jo töihin, hänen työvuoronsa alkaisi kohta. -Harmi, että minun pitää mennä, Pietu harmitteli ja suikkasi suukon vaimonsa poskelle. -Pitäkää hauskaa!

Ja ihan hauskat juhlat heillä olikin, pikkuinen Alissa keräsi vierailta ihailevia katseita ja hurmasi kaikki hymyllään ja huomionhakuisuudellaan. Niin täysin eri maata kuin yksin viihtyvä siskonsa, Ramona pohti.

 

Illalla vieraat lähtivät ja Ramona jäi siivoilemaan juhlien jälkiä. Olivia ei ollut vieläkään osoittanut tippaakaan sosiaalisuutta vieraita kohtaan, hän harmitteli. Olivia varttuisi pian teini-ikään, ja kyllä häntä kohta saisivat jo pojatkin alkaa kiinnostaa.. Miten hän voisi kertoa Olivialle tätä koskevista vaatimuksista ja odotuksista, jos tyttö näytti pelkäävän toisia ihmisiä?

Ramona kurkisti Alissan huoneeseen ja näki tyttöjen leikkivän yhdessä lattialla. Olisipa Olivia yhtä innokas muidenkin lasten kanssa, hän huokasi. -Olivia, Alissan täytyy mennä nyt nukkumaan. Onhan sinun läksyt tehty? hän kysyi, vaikka tiesi kysymyksensä turhaksi. Olivia ei ikinä jättäisi läksyjään tekemättä, koulutehtävien hoitaminen oli hänelle kaikki kaikessa.

-Tottakai, Olivia vastasikin, nousi ylös ja halasi vielä pikkusiskoaan. -Hyvää yötä Alissa!

Saatuaan molemmat tytöt nukkumaan Ramona lueskeli vielä hetken sohvalla. Hän kuuli oven käyvän ja näki Pietun tulevan töistä. Mies näytti jotenkin erilaiselta, hänen hiuksensa olivat aivan  harmaat.. Aivan, tänäänhän oli ollut myös Pietun syntymäpäivä! Ramona oli aivan unohtanut, eikä Pietu ollut itse muistuttanutkaan! -Hyvää syntymäpäivää rakas, Ramona kiirehti halaamaan miestään. -Mikset sinä muistuttanut minua! -Mitäpä sitä juhlimaan vanhuuteen astumista, Pietu totesi hieman alakuloisesti. -Vanha harmaa ukko ja nuorempi lapsista ei ole edes koulussa vielä.. -Höpsistä, sinä olet vielä ihan virkeä ja nuorekas! Ramona vastusteli.

 

Pietu oli kyllä hyväkuntoinen ikäisekseen, hän jaksoi ihailtavan hyvin hoitaa pientä Alissaa ja jäi hänellä aikaa vielä intohimolleenkin, kitaransoitolle. 

 

Ramona oli jonakin päivänä varovasti ehdottanut Pietun eläkkeelle siirtymistä, mutta Pietu ei halunnut keskustellakaan asiasta. -Ei missään nimessä! tämä kivahti. -En minä mikään ikäloppu vielä ole! Haluan turvata tytöilleni hyvän elämän, eikä sitä rahaa kasva puissa! Teen töitä niin pitkään, kuin minussa henki pihisee, mies uhosi. Ramona oli hieman huolissaan Pietun jaksamisesta, mutta ei viitsinyt enää puuttua asiaan. Ja musiikkihan oli Pietun intohimo, yhä edelleen hän jaksoi elätellä toiveita rokkitähteydestä, vaikka harva rokkari kai enää Pietun iässä kovin suosittu oli. Pietun suosio tuntui kylläkin kasvavan päivä päivältä.. Tavallaan Ramona ihaili Pietun sinnikkyyttä, vaikka samalla pelkäsikin suosion mukanaan tuomaa kuuluisuutta. Hän ei ollut enää heidän perheessään ainoa "julkkis", vaan heidän perhettään seurattiin sekä menestyneen muusikon että kaupungin ykkös-sisustussuunnittelijan vuoksi. Kaksin verroin enemmän julkisuutta... Tästä puolesta Ramona ei pitänyt!

Ja niin päivät kuluivat hiljalleen ja pian koitti myös Olivian syntymäpäivä. Olivia ei tietenkään halunnut mitään suuria juhlia, eikä suostunut koulukavereitaan kutsumaan äitinsä pyynnöistä huolimatta. Niin juhlia vietettiin taas vain oman perheen kesken, Susie ja Trigger olivat tietenkin mukana. Pietulla oli jälleen iltavuoro töissä, mutta hän lupasi yrittää lähteä vähän aiemmin kotiin. Kun Pietua ei kuitenkaan kuulunut, käski Ramona Oliviaa puhaltamaan jo kynttilät sammuksiin.

Ja Olivia puhalsi kaikki yhdellä puhalluksella. -Nyt saat toivoa jotakin, Ramona hymyili hänelle. -Minä toivon, että minusta tulisi isona superhyvä vakooja! Olivia sanoi virnistäen. Ramona kohotti kulmiaan, mutta ei viitsinyt sanoa asiaan mitään. Vai sellainen oli hänen tyttärensä salainen haave.. Ilmankos hän vietti niin paljon aikaa kirjojensa sun muiden parissa!

Oliviasta kasvoi sievä, vakavannäköinen nuori teinityttö. Ja niin vähän aikaa siitä on, kun vasta synnytin esikoiseni, Ramona mietti kyynel silmässään...

 

Olivia viihtyi onneksi sisarpuoltensa seurassa jo paremmin, vaikka aika lailla istuikin hiljaa ja kuunteli toisten juttelua. Ehkä hän muuttuu avoimemmaksi pikku hiljaa vanhemmiten, Ramona toivoi.

Pian ovi kävi ja Pietukin kiirehti kotiin. -Anteeksi, oli pakko harjoitella yksi biisi kunnolla huomiseen esitykseen, hän pyyteli ja halasi teini-ikäistä tytärtään. -Etkö voisi vähän rauhoittaa, Ramona pyysi hiljaa mieheltään, mutta tämä ei vastannut vaan istui lastensa kanssa pöytään maistamaan kakkua.

 

Syntymäpäivien jälkeen elämä jatkui jälleen tasaisena virtana.. Pietu työskenteli illat, hoiti Alissaa päivät ja harjoitteli kitaransoittoa kaikki ajat, mitkä vain ennätti.

Hän opetti Alissaa innokkaasti puhumaan ja jaksoi touhuta taaperon kanssa koko päivän, ja silti työskennellä vielä yömyöhään. Ramona hämmästeli miehensä sinnikkyyttä, mutta ei viitsinyt enää ehdottaa muutosta asioihin.

Alissa oli onneksi helppo lapsi, häntä oli helppo miellyttää ja hän nukkui ja söi hyvin säännöllisesti kellon mukaan.

Ramona jatkoi työntekoaan innokkaana, hän haastatteli kaikki asiakkaansa tarkkaan miellyttääksen heidän silmäänsä ja teki huolelliset mittaukset ennen suunnitelmiensa toteuttamista. Hän ansaitsi jo joka keikasta melko hyvin, yleensä tyytyväiset asiakkaat maksoivat suuria bonuksiakin.

 

Olivia puolestaan jatkoi nyt lukioon siirryttyään ahkeraa opiskeluaan. Hän teki aina läksynsä tunnollisesti, luki ja opiskeli ylimääräistäkin.

Vapaa-ajallaan hän nautti edelleen shakin pelaamisesta - hän kuului edelleen shakkikerhoon, joka järjesti aika ajoin turnauksia, joihin Oliviakin osallistui. Toisaalta oli hyvä, että shakkikerhon kautta Olivia oli tekemisissä toisten kanssa, Ramona pohti, mutta ikävä kyllä muut shakki-intoilijat sattuivat olemaan hänen ja Pietun ikäisiä, jo vanhempaa väkeä!

Olivia oli myös innokas hoitamaan pientä siskoaan. Siitä sulkeutuneisuudesta, jonka Ramona havaitsi tyttäressään usein muiden seurassa, ei näkynyt jälkeäkään tämän leikkiessä ja touhutessa pikkusiskonsa kanssa!

Olivia innostui myös ruoanlaitosta ja siitä alkoikin kehittyä hänen ja Ramonan yhteinen harrastus. Ramona neuvoi ja opasti Oliviaa laittamaan ruokaa, ja samalla he saivat vaihdettua päivän kuulumiset. Ramona uteli aina varovasti Olivian koulupäivistä ja kavereista, hän odotti kiihkeästi kuulevansa edes pienen vihjeen jostakin mukavasta pojasta...

 

Eräänä päivänä Ramona päätti ottaa asian puheeksi heidän puuhaillessaan yhdessä keittiössä. -Miten koulussa sujuu? hän aloitti, kuten aina ennenkin.

-Hyvinhän se aina sujuu, Olivia vastasi hymähtäen. -Entäs koulukavereiden kanssa? Ramona jatkoi varoen. -Miten niin? Olivia valpastui. -Ei kun ajattelin vain, sinä kovin harvoin puhut ystävistäsi, Ramona kohautti harteitaan.

-No ne ovat monet niin...epäkypsiä, Olivia huokasi. -Millä lailla? Ramona jatkoi uteluaan. Olivia istui pöytään. -No ne ovat kiinnostuneita ihan eri jutuista kuin minä, ne meikkaavat ja puhuvat vain vaatteista ja elokuvista ja musiikista ja pojista, niin pinnallisia! Olivia ähkäisi. -Etkö sinä sitten ole kiinnostunut sellaisista asioista? Tarkoitan, että eikös se olisi aika normaalia sinun ikäisellesi? Ramona kysyi. -Tarkoitatko, että minä olen jotenkin epänormaali? Olivia kysyi terävästi. -Ei, en tietenkään, minä vain ihmettelen.. eikö sinua yhtään kiinnosta toisten seura, olen vain vähän huolissani sinusta, ettet sinä ole yksinäinen, Ramona sopersi hädissään.

Hetken he vain istuivat tuijottamassa toisiaan. -En, minä en ole yksinäinen. Minä viihdyn yksin niin kauan, kunnes löydän sopivaa seuraa, Olivia vastasi sitten omituinen ilme kasvoillaan.

Ramona päätti jättää aiheen tällä kertaa sikseen. Hän ei osannut yhtään sanoa, mitä hänen tyttärensä mielessä liikkui, Olivia oli niin.. sulkeutunut. Ja hän kiivastui oikeastaan heti, kun Ramona edes yrittikään udella mitään..

 

Olivia ei paljastanut Ramonalle, että hänellä oli yksi ihminen, jonka seurasta hän nautti, ja jonka seurassa viihtyi. Malena vaikutti hyvin fiksulta ja hauskalta tytöltä, juuri sellaiselta ihmiseltä, jollaista Olivia elämäänsä kaipasi. Malenakaan ei viihtynyt niiden pinnallisten kikattelijoiden joukossa, vaan oli mieluummin omissa oloissaan, luki tai teki koulutehtäviään välitunneilla. Olivia yritti vaivihkaa kaikkensa, jotta Malena olisi huomannut hänet.. Hän kun vain ei ollut mikään keskipisteeseen hakeutuja, joten se ei ollut aivan helppoa. Ne kerrat, kun hän istui Malenan kanssa ruokapöydässä tai teki jotakin ryhmätyötä hänen kanssaan, piirtyivät hänen mieleensä hyvin selkeinä.. Hän mietti ja muisteli iltaisinkin kaikkea, mitä Malena oli sanonut.

Eräänä päivänä Malena kutsui Olivian koulun jälkeen luokseen, ja Olivia oli hyvin innoissaan ja iloinen! Yhdessä viettämänsä iltapäivän aikana Olivia huomasi heidän tulevan erittäin hyvin juttuun Malenan kanssa - koskaan hän ei ollut tavannut ketään, jonka kanssa oli näin helppo jutella, Malena ymmärsi kaiken lähes puolesta lauseesta! Hänen kanssaan pystyi keskustelemaan muustakin kuin pojista, elokuvista, meikeistä ja muusta turhuudesta...

Malena oli hyvin sieväkin, Olivia mietti hymyillen katsellessaan tytön innokasta kertomusta. Eikä Malena totta tosiaan välittänyt toisten mielipiteistä, hän uskalsi olla juuri sellainen kuin halusikin olla! Malenan kanssa aika vierähti kuin siivillä.. Olivia tunsi olevansa hyvin onnellinen, tällaista tunnetta hän ei koskaan muistanut kokeneensa. Hän ei malttanut odottaa seuraavaa päivää, jolloin näkisi taas Malenan..

 

Olivia ei oikeastaan tiennyt syytä, mutta hän ei kertonut edes Malenasta äidilleen mitään. Jotenkin hän halusi pitään Malenan vain omanaan, jakamatta häntä kenenkään muun kanssa. Malena oli hänen salaisuutensa...

Niinpä pian kun Alissan seuraava syntymäpäivä koitti, yritti Ramona jälleen houkutella Oliviaa kutsumaan ystäviään juhliin - ja tietenkin turhaan. Samana päivänä myös Ramona sattui vanhenemaan, mutta hän ei tahtonut tehdä siitä mitään numeroa, vaan tahtoi keskittyä juhlimaan tyttärensä syntymäpäiviä. Ramona oli kutsunut tietenkin sisarpuolet Susien ja Triggerin juhliin, mutta lisäksi myös muutaman töissään tapaamansa nuoren miehen, toivoen salaa Olivian tutustuvan näihin. Hän huomasi Olivian vilkaisevan itseään oudosti kun nuoret miehet tulivat sisään, mutta oli kuin ei huomaisi mitään ja toivotti iloisena miehet tervetulleeksi. Oliko hän näin läpinäkyvä, huomasiko Olivia...

Pian Ramona unohti mietteensä nostaessaan Alissan puhaltamaan kakun kynttilöitä sammuksiin.   

Oliviakin oli unohtanut asian hurratessaan iloisena pikkusiskolleen. Ei äiti häntä pystyisi pakottamaan kenenkään kanssa ystäväksi, hän samalla mietti. Ei, vaikka kuinka yrittäisi..

Ja pikkuisesta Alissasta kasvoi herttainen kouluikäinen tyttö. Hän oli paljon sosiaalisempi ja avoimempi kuin isosiskonsa, hän istui heti innoissaan vieraiden kanssa pöytään jutustelemaan ja nauroi kovalla äänellä.

Ramona yritti tutustua muutamiin vieraista - hän oli kutsunut muun muassa Lenni-nimisen nuoren miehen, jolle oli sisustanut viime viikolla uuden makuuhuoneen. Hän vilkuili samalla Oliviaa ja mietti, onnistuisiko esittelemään nuoret toisilleen. Olivia oli kuitenkin jo kadonnut jonnekin, varmaan omaan huoneeseensa - Ramona taisi olla sittenkin vähän turhan läpinäkyvä yrityksissään.

 

Illalla vieraiden jo lähdettyä perheen naiset seisoivat yhdessä juttelemassa keittiössä. Myös Olivia oli ilmestynyt heti huoneestaan, kun ulko-ovi oli sulkeutunut viimeisen vieraan jäljiltä, hän oli kuin eri ihminen pikkusiskonsa seurassa!

Ramona ei ollut maininnut tytöille, että myös hänen syntymäpäivänsä olivat tänään, ja tytöt näyttivätkin hieman kauhistuneilta nähdessään äitinsä vanhenevan jo harmaahiuksiseksi vanhukseksi...

Ramonasta tuntui kamalalta nähdä erityisesti Olivian järkyttynyt ilme - mitähän tyttö mahtoi miettiä katsoessaan äitiään noin kauhuissaan. Varmasti hänen luokkakavereidensa vanhemmat olivat nuorempia, Alissan tulevista luokkakavereista puhumattakaan...

Voi, kunpa hän ehtisi vielä nähdä molempien tyttäriensä aikuistuvan, Ramona toivoi syvällä sisimmässään. Miten paljon hän heitä rakastikaan... Samalla hän tiesi, että pian olisi aika paljastaa Olivialle hänen salaisuutensa.