Ramona Usvasuo kasvoi Egyptissä isoäitinsä hoivissa. Isoäiti oli kertonut Ramonalle tämän vanhempien menehtyneen onnettomuudessa Ramonan ollessa vasta sylivauva, ja isoäidin kasvattaneen häntä siitä lähtien.

Isoäiti oli Ramonan lapsuuden ainoita läheisiä ihmisiä, he elelivät pienessä kylässä vain muutaman naapurin ympäröimänä. Kylässä oli Ramonan lisäksi kaksi muuta lasta, joiden kanssa leikkien hän vietti lapsuutensa päivät ja kouluikään tultuaan he kulkivat yhdessä lähikylässä sijaitsevaan kouluun.

Kerran vuodessa isoäidin sisko Regina kävi heidän luonaan kylässä ja hän halusi aina tietää kovasti Ramonasta, hänen koulunkäynnistään, vapaa-ajastaan ja ystävistään. Ramona kertoi mielellään isotädilleen kaikki tarinansa, sillä hänellä ei isoäidin ja isotädin lisäksi ollut muita sukulaisia ja hän olisi mielellään viettänyt  enemmänkin aikaa isotädin kanssa.

Ramonan lapsuus ja teini-ikä kuluivat siis seesteisessä pikkukylässä, jossa kaikki tunsivat toisensa ja olivat valmiita auttamaan asiassa kuin asiassa. Ramona nautti elostaan tässä pienessä yhteisössä, mutta hänen salaisena haaveenaan oli joskus vielä nähdä enemmänkin maailmaa. Hän tiesi olevansa sidottuna kotikyläänsä vielä niin kauan, kun isoäiti eli - nyt isoäidin vanhettua oli asetelma kääntynyt jo ennemminkin niin päin, että isoäiti tarvitsi Ramonaa eikä toisin päin. Ramona ei uskaltanutkaan paljastaa salaisia haaveitaan isoäidille, sillä hän pelkäsi tämän tuntevan itsensä taakaksi.

Ramonan täytettyä 18 vuotta tapahtui kuitenkin jotakin, mikä muutti hänen koko elämänsä. Eräänä päivänä hänen palatessaan koulusta kotiin (Ramona oli pyrkinyt ja päässytkin yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa ja hän kävi siellä muutamana päivässä viikossa) oli naapurin perhe häntä vastassa omituinen ilme kasvoillaan. Ramonan kotitalossa oli syttynyt tulipalo, ja näytti siltä, ettei isoäiti ollut selvinnyt tulipalosta. Yhtäkkiä koko Ramonan elämältä oli pudonnut pohja. Hänen päänsä oli täynnä tyhjää: mitä nyt tapahtuisi?

Ramonan isotäti ilmestyi paikalle melkein heti Ramonan jälkeen, myöhemmin ajatellen yllättävän tyynenä vaikka hänen sisarensa oli juuri menehtynyt. Hän vaati Ramonaa lähtemään mukaansa välittömästi, vaikka aiemmin Ramona ei edes halutessaan ollut päässyt kyläilemään isotädin luokse.

Isotäti pyysi Ramonan nousemaan autoonsa ja lähti ajamaan. Minne, Ramona kyseli, mutta ei saanut vastausta. Hänellä ei ollut mukanaan mitään, kaikki oli tuhoutunut tulipalossa. Ramona ei tiennyt mitä sanoa isotädille, he olivat molemmat juuri kokeneet valtavan menetyksen. Halusikohan isotäti nyt Ramonan luokseen asumaan? Ramona oli kyllä riittävän vanha asumaan jo yksinkin... Yllättäen isotäti kääntyi Ramonaa kohti ja alkoi puhua tälle. Olisi ehdottoman tärkeää, että Ramona kuuntelisi nyt tarkkaan kaiken, mitä hänellä olisi kerrottavanaan, ja painaisi sen mieleensä. Ramonan vanhemmat eivät olleet kuolleet onnettomuudessa, vaan heidän talonsa oli poltettu, aivan kuin isoäidinkin nyt. Ramona oli pelastettu tulipalosta, mutta nyt hänen vanhempiensa surmaajat olivat selvästi hänen jäljillään ja tiesivät hänen elävän. Ramonan tulisi muuttaa pieneen kaupunkiin toiselle puolen maapalloa ja aloittaa uusi elämä täysin alusta, jotta hän olisi turvassa. Ramonan tulisi myös mennä naimisiin ja saada tyttölapsi, ja sitten hänen tyttärensä tulisi myös synnyttää tytär, ja niin edelleen aina kymmenenteen sukupolveen saakka.

-Miksi ihmeessä? Ramona oli aivan ymmällään ja järkyttynyt. Hän ei edes käsittänyt isotädin viimeisiä vaatimuksia, kun oli niin hämillään vanhempiaan koskevasta paljastuksesta. -Suvullanne on tehtävä, joka on määrätty jo aikaa sitten, isotäti vastasi katsoen ensimmäistä kertaa Ramonaa silmiin. -Sinun on kerrottava tämä myös tyttärellesi hänen ollessaan riittävän vanha. Tehtävän suorittamiseen tarvitaan sinun tyttärentyttärentyttärentyttärentyttärentyttärentyttärentyttärentyttäresi, joten sinun on huolehdittava sukulinjan säilymisestä.

-Mikä tehtävä? Ramona kyseli entistä enemmän hämillään. Isotäti oli erehtynyt, tämän täytyi olla vain pahaa unta... -Se selviää hänelle aikanaan. Hänen on vielä palattava Egyptiin, mutta sitä ennen on ehdottoman tärkeää, että sukunne pysyy piilossa Riverviewn pikkukaupungissa. Isotäti hiljeni eikä suostunut kertomaan enää mitään. Ramona alkoi pohtia, olikohan hän oikeasti edes sukua isotädille. Kuka tuo nainen oli? Oliko hänen isoäitinsäkään ollut oikeasti isoäiti?

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen isotäti pysäytti auton kadun varteen ja kääntyi katsomaan Ramonaa. -Tästä alkaa sinun uusi elämäsi, Ramona. Onnea matkaan, hän sanoi vakavan näköisenä ja Ramona oli näkevinään kyyneleen hänen silmäkulmassaan. Ramona nousi autosta ja katsoi hämmentyneenä ympärilleen. -Taksi vie sinut uuden kotisi eteen. Olen pahoillani, mutta sinun on aloitettava aivan tyhjästä, minulla on antaa sinulle vain reilu tuhat simoleonia kaikkein tarpeellisimpiin ostoksiin. Ramona katsoi taakseen ja näki keltaisen taksin kaartavan kadunvarteen. Tietämättä yhtään mitä ajatella hän nousi taksiin ja kuunteli kun isotäti kertoi kuljettajalle osoitteen.

Ramona oli nukahtanut välillä ja heräsi taksin taas pysähtyessä. -Missä me olemme? hän kysyi kuljettajalta katsoessaan hämillään suurta, tyhjää tonttia, jonka eteen he olivat pysähtyneet. -Tänne minun käskettiin tuoda teidät, kuljettaja vastasi hieman ivallisella äänellä. Ramona huokasi ja nousi autosta katsomaan tyhjää tonttia. Aivan alusta, hän mietti isotädin sanoja.

Ramona on luonteeltaan karismaattinen, taiteellinen, perhekeskeinen, kunnianhimoinen ja nero.

Toivoisin kaikilta lukijoilta kommentteja, parannettavaa, yms!