Ramona oli hieman nyreissään Pietulle tämän reaktiosta Ramonan ehdotukseen perheenlisäyksestä, ja pohti lähtisikö käymään jossakin mukavassa paikassa Olivian kanssa saadakseen vähän piristystä.

Olivialla oli kuitenkin selvästi hankala päivä, hän huusi ja kiukutteli saadakseen Ramonan huomion, ja Ramona päätti, ettei lähtisi viemään kiukuttelevaa lasta ihmisten ilmoille. Hän nosti tytön syliinsä ja joutui tekemään lähes kaikki askareensa kantaen Oliviaa samalla sylissään, sillä tyttö alkoi kiukutella heti kun äiti ei kiinnittänyt häneen huomiota.

Kun Olivia lopulta oli väsähtänyt ja Ramona oli saanut hänet nukkumaan, mietti hän mielessään, että ehkä Pietu oli oikeassa. Jaksaisiko hän itsekään toista kiukuttelevaa pikkulasta tällä hetkellä, kun muutenkin oli murhetta raha-asioiden vuoksi?

Ramona oli illalla jo nukkumassa Pietun tullessa töistä kotiin, mutta aamulla hän heräsi ihmeissään kahvin tuoksuun ja keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Hän nousi ylös ja huomasi Pietun valmistavan aamiaista - sitä ei todellakaan ollut usein tapahtunut! Pietu oli syöttänyt Oliviankin, joka leikki nyt kiltisti lattialla, Ramona oli saanut nukkua rauhassa myöhään. Mistäs nyt tuulee, hän pohti...

-Minulla on yllätys, Pietu sanoi innokkaana. -Lähdemme tänään päiväksi retkelle ja muutama ystäväni tulee remontoimaan talon sillä välin! Ramona tunsi hymyn leviävän kasvoilleen. -Todellako? hän kysyi innoissaan. -Ihan todella! Anteeksi rakas, olin vähän kärttyisä eilen, olen ollut vähän stressaantunut töiden vuoksi, ja kun unetkin ovat jääneet vähän vähälle viime aikoina.. Mutta uusi koti piristää varmasti meitä kaikkia!

Aamiaisen jälkeen perhe pakkasi tavarat ja lähti kaupungille viettämään mukavaa yhteistä vapaapäivää. He kävivät syömässä ulkona ja uimassa kaupungin uimalassa. Pietu soitti puistossa kitaraa ja Ramona tunsi olevansa ylpeä miehestään, niin hienosti tämä soitti. Päivän aikana tapahtui jotakin muutakin hienoa: Olivia oppi kävelemään!

Ramona tunsi kyyneleen nousevan silmäkulmaansa katsellessaan miestään opettamassa Oliviaa kävelemään. Hän ei osannut sanoa kumpi touhussa oli innokkaampana mukana, isä vai tytär!

Tänä iltana olisi selvästi hyvä hetki ottaa uudelleen perheenlisäys puheenaiheeksi, Ramona päätti.

Illansuussa he palasivat takaisin kotiin, ja remonttimiehet olivat tehneet siistiä jälkeä. Eihän heidän varoillaan kovin kummoista kotia vielä saanut, mutta nyt ainakin Olivialla oli oma huone ja muutenkin talossa oli huomattavasti enemmän tilaa entiseen verrattuna.

Pietu istui syömään illallista uuden ruokapöydän ääreen. -Eikös nyt ole mukavaa, kun on iso pöytä? Tähän mahtuu neljäkin ruokailijaa, Pietu totesi pilke silmäkulmassaan Ramonalle, joka tajusi samassa, ettei Pietua täytyisi suostutella yhtään sen enempää kuin häntä itseäänkään seuraavan lapsen hankintaan!

Olivia leikki innoissaan uudella lelullaan uudessa huoneessaan - Oliviankin huoneen seinät oli tapetoitu ihanan värikkäiksi, Ramona huomasi mielissään. Ihan eri näköistä, kuin se entinen ankean harmaa...

Nyt heillä oli ollut varaa hankkia myös parempi suihku, jota Ramona halusi heti mennä kokeilemaan. Tästä tuli paljon lämpimämpää vettä, kuin vanhasta suihkusta, joka oli saattanut säikäyttää kylpijän ruiskauttamalla yllättäen tämän päälle jääkylmää vettä! Voi mitä ihanaa ylellisyyttä, Ramona pohti peseytyessään.

 

Saatuaan Olivian nukkumaan Ramona ja Pietu kävivät itsekin makoilemaan uudelle vuoteelleen. Heidän tarvitsi vain vilkaista toisiaan, kumpikin tiesi heti, mitä toinen ajatteli...

Pietu veti Ramonan kainaloonsa ja kuiskasi: -Alkaahan minulla ikää jo olla, mutta sitä suuremmalla syyllä kai meidän aika pian pitäisi Olivialle sisko tai veli hankkia...

Ramona tunsi ilon läikähdyksen rinnassaan ja syleili kiihkeästi miestään. -Sinä olet juuri sopivan ikäinen, hän vakuutti.

 

Ramona odotti seuraavien päivien aikana malttamattomana, ilmenisikö hänelle samanlaista pahoinvointia kuin Oliviaa odottaessa, mutta hän tunsi olonsa mainioksi. Ei kaikilla kai pahoinvointia raskausaikana edes ole, hän mietti. Koska hän tunsi voivansa hienosti, palasi hän töihin ajatellen ehtivänsä ehkä tienaamaan vähän lisärahaa perheelle ennen toisen lapsen syntymää. Olivia oli jo sen verran vanha, että he uskoivat tämän pärjäävän pari tuntia päivässä lastenvahdin kanssa - olihan Olivia juuri oppinut käymään itse potallakin!

Ramona palasi intoa puhkuen töihin, hän oli täynnä uusia ideoita ja ajatuksia. Ramona saikin lähes heti taas ylennyksen, hänet oli jo ylennetty kaupungin viralliseksi kuosikuningattareksi. Myös Pietu oli saanut ylennyksen työssään, hänestä oli tehty kykyjenetsijä, ja työaikojen muuttuessa taas myöhäisemmäksi, ehti hän viettää enemmän aikaa päivisin Olivian kanssa.

Ramona nautti työstään ja asiakkaidensa toiveiden täyttämisestä - toisin kuin muut kaupungin sisustussuunnittelijat, hän halusi tutustua asiakkaisiinsa mahdollisimman hyvin ennen heidän kotiensa remontointia, jotta hän tietäisi heidän toiveensa mahdollisimman tarkkaan.

Ramonan menestyksellä oli myös varjopuoli, sillä hänen maineensa oli aina vain kasvanut, ja eräänä päivänä työskennellessään hän huomasi jonkun ilmestyneen taakseen. Kääntyessään katsomaan tulijaa Ramona häikäistyi salamavalon välähdyksestä - joku innokas juorulehden valokuvaaja oli tullut ottamaan valokuvia kaupungin suosikkisisustussuunnittelijasta työssään. Ramona hermostui, hänen mielessään kummittelivat yhä nuoruuden menetykset ja isotädin varoitukset, hän ei kaivannut yhtään julkisuutta!

Illalla Ramona kertoi Pietulle tapahtumista, mutta Pietu ei ymmärtänyt, miksi Ramona oli asiasta niin hermostunut. Pietu oli saanut jopa pari kertaa alennusta lounastunnilla ruokaillessaan ravintolassa, kun hänet oli tunnistettu Ramonan mieheksi. Ramona huokasi, ei hän voinut paljastaa salaisuuttaan Pietulle. Eikä Pietu varmaan olisi edes uskonut... Tuntui kamalalta salata jotakin tällaista mieheltään, mutta isotäti oli vannottanut Ramonaa olemaan kertomatta asiasta kuin tulevalle tyttärelleen... Samassa Pietu kaappasi hänet syleilyynsä. -Pitäisi varmaan taas harjoitella sitä lasten hankkimista....

Ramona nukahti paremmalla mielellä miehensä viereen. Ehkä heitä nyt olisi onnistanut...

Päivät ja viikot kuitenkin kuluivat, ja Ramona oli tehnyt jo useammankin raskaustestin - turhaan... Mikä heissä oikein oli vikana? Olivatko he tosiaan jo liian vanhoja hankkimaan lapsia? Ramona yritti taas keskittyä työntekoon ja yritti unohtaa huolensa, mutta ajatus seurasi häntä kaikkialle. Hän oli aina halunnut perheen, ja perheeseen kuuluisi useampia lapsia kuin vain yksi.. Toki hänen olisi oltava kiitollinen edes siitä, että he olivat saaneet yhden ihanan tyttären, Olivian, mutta Oliviakin kaipasi varmasti sisarusta itselleen! Ramona oli alkanut vältellä aiheesta puhumista Pietun kanssa, se tuntui aivan kamalalta, olihan Pietu sentään hänen miehensä ja läheisin ihminen maailmassa! Ramona ei kuitenkaan kestänyt nähdä epätoivon pilkahdusta Pietun silmissä, kun hän kerta toisensa jälkeen joutui kertomaan, etteivät heidän yrityksensä olleet taaskaan tuottaneet tulosta. Vaikka Pietu oli alkuun vaikuttanut nihkeältä koko lapsenhankintaan, oli hänkin selvästi jo alkanut toivoa lasta - kai se jotenkin sai hänet tuntemaan itsensä nuoremmaksikin...

Ramonasta tuntui, ettei hän pystynyt keskittymään edes töihin niin kuin olisi pitänyt, ja muutaman kerran kävi niin, ettei hän ollut kuunnellut asiakasta riittävästi tai oli suorittanut mittaukset huolimattomasti, eikä lopputulos miellyttänytkään asiakasta. Näin ei saa jatkua, Ramona komensi itseään. Mikäli hän halusi turvata Olivian tulevaisuuden, tulisi hänen hoitaa työnsä kunnolla, sillä hänen palkkioidensa suuruus riippui suoraan siitä, miten hyvin hän työssään oli onnistunut!

Olivian syntymäpäivä lähestyi ja Ramona alkoi jo luopua toivosta toisen lapsen saamisen suhteen. Jos hän vielä tulisikin raskaaksi, olisi lapsilla jo niin paljon ikäeroakin, ettei heistä leikkikavereita toisilleen saisi. Pietunkin syntymäpäivät koittaisivat hyvin pian, ja Pietusta tulisi jo vanhus - ehkä olisi viisainta unohtaa turhat haaveilut ja keskittyä siihen, mitä heillä jo oli!

Olivian syntymäpäivän aamuna Ramona heräsi hieman paremmalla tuulella ja alkoi kokkailla aamiaiseksi lettuja. Vaikka Ramona oli vannonut järjestävänsä syntymäpäiväjuhlat Olivialle, ei hän ollut nyt jaksanut alkaa sellaisia järjestellä. Toisaalta tuntui ihan mukavalta juhlia ihan vain perhepiirissä - Olivia ei tuntunut kovasti viihtyvänkään kuin oman perheen seurassa, ja usein tyttö touhusi useita tunteja ihan omissa oloissaankin huoneessaan lelujensa kanssa. Ramona oli kuitenkin leiponut syntymäpäiväkakun ja koristeli sen nyt valmiiksi syntymäpäiväsankaria varten.

Aamiaista laittaessaan Ramona tunsi olonsa jotenkin oudoksi, hänellä oli hyvin turvonnut olo ja ruoan tuoksu etoi häntä. Pieni toivonpilkahdus tuntui hänen sisimmässään, mutta hän sulki äkkiä ajatukset pois mielestään, se oli pelkkää haaveilua. Häntä varmasti vain jännitti ainokaisen tyttärensä syntymäpäivä!

Kesken ruoanlaiton hänen oli kuitenkin kiirehdittävä vessaan, ja silloin hän oli jo varma, mistä oli kyse, ei hän koskaan näin paljon mitään sentään jännittänyt! Ramona ei kuitenkaan uskaltanut iloita vielä täysin, hänen iässäänhän saattoi käydä vielä mitä vain.. Hän päätti salata vielä toistaiseksi asian Pietulta, ja kertoa vasta ollessaan täysin varma asiasta.

Hän kiirehti takaisin keittiöön jatkamaan ruoanlaittoa, hänestä tuntui kuin hän olisi leijunut puoli metriä ilmassa, niin keveältä askel tuntui. Hymy korvissa saakka hän hurrasi, kun Pietu kantoi vielä unenpöpperöisen Olivian keittiöön puhaltamaan kynttilöitä sammuksiin.

Ramona oli paljon enemmän juhlatuulella, kuin olisi vielä herätessään uskonut, ja Pietu vilkaisikin häntä vähän hämillään.

-No niin kulta, puhallapa nyt kynttilät sammuksiin, Pietu kehotti ja laski Olivian lähemmäs kakkua.

Ramona keskittyi katselemaan tapahtumaa, eikä huomannut unohtaneensa ruokansa hellalle...

Yhtäkkiä he havahtuivat hirvittävään rätinään takanaan, ja samassa hella oli jo ilmiliekeissä! Pietu hätääntyi ja huitoi ympäriinsä hädissään: -Soita palokunta, vie Olivia pois, koko talo palaa, apua!!!

Ramona pystyi kuitenkin ajattelemaan järkevästi ja kiirehti hakemaan eteisestä vaahtosammuttimen, jonka hän oli hankkinut edellisen tulipalon jälkeen. Hän suihkutti vaahtoa liekkeihin Pietun katsoessa vierestä - kumpikaan ei huomannut heidän tyttärensä kasvaneen samalla hetkellä taaperosta kouluikäiseksi!

Ramona sai kuin saikin tulen sammutettua, ja he pystyivät huokaisemaan helpotuksesta. -Aika jännä syntymäpäivä, Olivia sanoi hihittäen ja katsoi vanhempiaan. Ramona kiirehti halaamaan tytärtään. -Onneksi selvittiin säikähdyksellä tällä kertaa, hän sanoi. -Ottakaahan nyt kakkua!

Ja niin koko perhe istui pöydän ympärille syömään aamiaiseksi syntymäpäiväkakkua - letut olivat palaneet pilalle. Tunnelma oli kuitenkin hieman aiempaa vaisumpi, tulipalo kummitteli kaikkien mielessä..

Pietu yritti piristää tunnelmaa kyselemällä Olivialta tämän syntymäpäivälahjaksi saamista leluista - Olivia oli saanut sisaruspuoliltaan, Pietun jo aikuisilta lapsilta nallen, ja vanhemmat olivat ostaneet hänelle pienen pöydän, jolla pystyi rakentelemaan muun muassa palikoista kaikenlaista.

Aamiaisen jälkeen Olivia kiirehtikin kokeilemaan uutta leluaan, hän tosiaan rakasti kaikkea puuhastelua ja näpertelyä.

Pietu vilkaisi vaimoaan. -Miksi sinä olet yhä yöasussa? hän kysyi. -Minusta tuntuu, etten oikein mahdu muihin vaatteisiin, Ramona vastasi hymyillen. Eihän hän voinut salata asiaa Pietulta! -Tarkoitatko sinä.. Tarkoittaako se.. Pietu sopersi silmät pyöreinä. Ramona pystyi vain nyökkäämään liikutukseltaan, ja Pietu säntäsi halaamaan häntä. -Voi, minä jo olin luopunut toivosta! hän henkäisi onnessaan. -Minun täytynee kaivaa vanhat äitiysvaatteeni esille, Ramona hymyili. Samassa Pietu ryhdistäytyi. -Se tämänpäiväinen ei saa toistua, minä en kestäisi, jos lapsille sattuisi jotakin! hän totesi tiukasti ja lähti kaivelemaan työkalujaan esille. -Parannan tuon hellan sellaiseksi, ettei se enää voi syttyä palamaan!

Ramona katseli perheensä puuhastelua hymyillen ja lähti sitten puutarhaan puuhailemaan. Yhdessä päivässä kaikki oli taas muuttunut, hän tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin aikoihin...

 

 

 

 

Olivia sai kasvaessaan luonteenpiirteekseen urheilullisen.