Alissa oli vielä leikkimässä ulkona, ja ehkä hyvä niin, Ramona tuumasi heidän istuessaan pöytään. Hänen ei vielä tarvitsisi tietää mitään näistä asioista.. Ramonaa jännitti ottaa asiaa puheeksi, ja vielä enemmän hän alkoi epäröidä huomatessaan miten hyväntuulinen hänen tyttärensä oli. Olivia selitti innoissaan isälleen joitakin tapahtumia koulusta, paljon normaalia avoimemmin. Ramona tuijotti hiljaa lautastaan. Miten hän ottaisi asian puheeksi suututtamatta jälleen Oliviaa...

Olivia kertoi innostuneesti koulussa järjestetystä fysiikanprojektista ja hänen ja Malenan kehittelemästään työstä. Hänen poskensa punoittivat innostuksesta hänen kuvaillessaan yhtä lailla heidän aikaansaannoksiaan kuin myös työpariaan Malenaa.. Pietu vilkaisi vaimoaan sivusilmällä ja kysyi sitten hymyillen tyttäreltään: -Mikset kutsuisi Malenaa meille vaikkapa syömään jonakin päivänä, olisi mukava tavata hänet! -Todellako? Olivian silmät pyöristyivät hämmennyksestä. Hän vilkaisi äitiään, mutta Ramona tuijotti vain eteenpäin lasittunein silmin. Miten Pietu teki tämän hänelle, eikö hän ymmärtänyt.. Olivia piti saada luopumaan tuollaisesta hömpötyksestä.. -Äidin mielestä se ei nähtävästi olisi mukavaa, Olivia totesi jäätävästi ja nousi pöydästä.

-Ei, odota, Ramona sanoi nopeasti ja yritti tarttua Oliviaa kädestä, mutta tyttö juoksi jo huoneeseensa vetäen kiivaasti oven kiinni. -Enhän minä ehtinyt edes sanoa mitään, Ramona vaikeroi miehelleen. Pietu katsoi häntä hiljaa, muttei vastannut mitään. Ramona huokasi ja alkoi korjata astioita pöydästä. Alissa juoksi samalla sisälle: -Jee, lettuja, hän hihkui ja otti innoissaan ison kasan lautaselleen. -Äiti, mikä on hätänä? hän sitten kysyi nähdessään Ramonan ilmeen. -Ei mikään kultaseni, me vain vähän riitelimme siskosi kanssa, Ramona lohdutti.

-Etkö sinä voisi vain hyväksyä Oliviaa sellaisena kuin hän on? Et voi väittää, etteikö sinulla olisi koskaan käynyt mielessä, josko Olivia ei haluaisikaan seurustella poikien kanssa.. Pietu nousi ylös ja katsoi vaimoaan silmiin. -Minä vain.. minä vain niin toivoisin näkeväni vielä lapsenlapseni, Ramona sopersi hädissään. Eihän hän voinut pelkojaan Pietulle paljastaa.

-Voi rakas, onhan meillä toinenkin tytär, Pietu hymyili vaimolleen. -Niin.. olet kai oikeassa, Ramona tunsi nyt vasta tajuavansa asian. Ei isotäti koskaan ollut hänelle puhunut esikoistyttärestä, vaan tyttärestä yleensäkin.. Hän tunsi miten helpotuksen aalto vyöryi hänen ylitseen. Ehkä kaikki ei ollutkaan pilalla!

Ramona päätti saman tien mennä pyytämään anteeksi tyttäreltään. -Olivia, hän koputti tämän oveen. -Voitaisiinko me vähän jutella? Olen pahoillani siitä äskeisestä, hän jatkoi. Hetken oli hiljaista, mutta sitten Olivia tuli ulos huoneestaan. Vähän aikaa he vain tuijottivat toisiaan. -Olen ollut vähän typerä.. Ramona sanoi hiljaa. -Sinä teet päätökset omasta elämästäsi, en minä, hän jatkoi. -Olen vain ollut huolissani.. ja sinä tiedät kyllä syyn, hän lisäsi painokkaasti katsoen tytärtään silmiin.

Olivia tuijotti häntä ilmeettömänä. -Minä en voi auttaa sinua asiassa, äiti, hän sanoi hitaasti. -Ja on hyvä, jos alat ymmärtää sen vähitellen. Ramona nieleskeli kyyneliään. -Kyllä minä ymmärrän, anna anteeksi, hän kuiskasi. Olivia vain nyökkäsi hiljaa. -Minulla on nyt läksyjä tehtävänä, hän sitten sanoi ja lähti hakemaan kirjojaan.

Olivia istui siskonsa viereen tekemään kotitehtäviään. Miten erilaisia he oikein olivatkaan, Ramona mietti katsellen tyttäriään. Ja kuitenkin he olivat niin hyviä ystäviä keskenään. Jos hänellä itsellään ei olisi tilaisuutta, kertoisikohan Olivia Alissalle hänen tehtävänsä.. Ramonan tulisi keskustella asiasta vielä Olivian kanssa. Tyttö tuntui tällä hetkellä vain niin uskomattoman etäiseltä ollakseen hänen oma lapsensa.. Mitä oikein oli tapahtunut?

Arki jatkui hitaasti eteenpäin ja päivät kuluivat. Ramona ei saanut tilaisuutta keskustella Olivian kanssa, tai jotenkin se aina lykkääntyi. Hänestä tuntui aivan kuin kuilu heidän välillään olisi vain kasvanut ja kasvanut. Muutaman kerran kävi niin, että Pietu istui tyttäriensä kanssa iloisesti jutellen keittiössä, mutta Ramonan tullessa paikalle keskustelu hiljeni. Ramona oli varma, että Alissakin vaistosi äitinsä ja isosiskonsa kireät välit.

-Voisitko sinä jutella hänen kanssaan? Ramona kysyi Pietulta heidän istuessaan ruokapöydässä kahdestaan eräänä iltana. -Miksi? Pietu kysyi kauhoen ruokaa suuhunsa.

Samalla hetkellä Olivia käveli keittiöön. -Hei isä, oliko hyvä päivä töissä? hän kysyi avaten jääkaapin oven. -Ai miksi, Ramona mutisi Pietulle Olivian selän takana. Pietu kohautti harteitaan. -Kaipa minä voin, hän lupasi.

-Olivia, minulla olisi asiaa.. Pietu aloitti hiljaa Ramonan mentyä jo vuoteeseen. Olivia kohotti katseensa. Miksi isä oli noin vakava?

-Äitiä painaa kovasti se, ettet ole antanut hänelle anteeksi, Pietu sanoi vakavana. -Mutta isä, hän ei selvästi hyväksy minua ja Malenaa! Olivia huudahti surkeana. -Älä ole niin varma, hän on muuttanut mieltään, Pietu yritti. -Miten se noin vain muuttuisi! Jos hänen suhtautumisensa homoseksuaalisuuteen on tuollainen, en minä pysty olemaan hänen kanssaan läheisissä väleissä! Olivia hermostui. -Koeta ymmärtää äitiäsi.. Hän paljasti minulle toivoneensa aina lapsenlapsia, kai se oli kova isku, kun hän joutui nyt luopumaan haaveestaan, Pietu koetti rauhoitella tytärtään. -Sinä tiedät, ettemme me ole enää nuoria, äitisi ja minä, ja Alissan aikuistumista emme edes tiedä saammeko olla näkemässä. Siksi äitisi kai odotti sinulta niin paljon. Mutta hän on hyväksynyt asian nyt, hän vain ei tiedä miten sen sinulle sanoisi. -Saisi tulla itse sen kertomaan, Olivia totesi surkeana. Pietu huokasi. -Hänen on ehkä vaikeaa löytää sanoja. Mutta usko pois, minä ja äitisi rakastamme sinua ja olemme aina tukenasi, tapahtui mitä tapahtui! Hän halasi tytärtään. -Kiitos isä, Olivia kuiskasi ja Pietu näki kyyneliä tytön silmissä.

Suurin osa asiakkaista oli hänelle tuttuja jo vuosikymmenten takaa, jopa niiltä ajoilta, kun hän nuorena tyttösenä oli Rivervieween muuttanut. Niinpä hän suoritti nykyään lähes kaikki sisustuskeikkansa vanhoille ystävilleen, jotka myös maksoivat mukavia palkkioita joka hommasta. Tänäänkin Ramonan asiakkaana oli hänen vanha ystävänsä vuosien takaa, Lauren. Laurenilla oli neljä jo aikuista lasta, joista kaksi kuitenkin asui yhä kotona. Ramona oli tuskastunut oman kohta aikuisen tyttärensä kanssa kinasteluun ja vuodatti huoliaan ystävälleen..

-En ymmärrä, mikä meidän Oliviaa vaivaa, hän huokasi. -Yritän minä mitä vain, mikään ei käy. Kuinka saisin hänet ymmärtämään, että toivon vain hänen parastaan...

-Voi kuule, tuo teini-ikä on se pahin aika, Lauren naurahti. -Et usko millaisia riitoja täälläkin on käyty, kotiintuloajat ja juomiskokeilut sun muut, niistä epämääräisistä poikaystävistä puhumattakaan! Mutta usko pois, tuo on lyhyt hetki vain elämässä, tulet vielä muistelemaan kaiholla niitäkin aikoja..

Olisikohan noin, Ramona pohti mielessään. Hän epäröi hetken, mutta uskalsi sitten paljastaa huolensa Laurenille: -Ne poikaystävät minua eniten huolettavat. Tai niiden puute... Ja kaikkien ystävien puute, kaiken tuollaisen normaalin teini-ikäisen elämän puute! Jos joskus joutuisinkin tappelemaan kotiintuloajoista tai baariin livahtamisesta, mutta ei, kun Olivia istuu vain kotona kirjojensa ja shakkipöytänsä ääressä tai leikkii pikkusiskonsa kanssa!

-Voi Ramona.. Koskaan ei äiti varmaan ole täysin tyytyväinen, aina sitä jonkun huolestuttavan asian näkee. Ihmiset ovat erilaisia, sinä et ymmärrä vain Olivian kiinnostuksen kohteita, yhtä lailla hän ei ymmärrä miksi sinä olet niin innostunut vaikkapa maalaamisesta, Lauren lohdutti ystäväänsä hymyillen herttaisesti pyöreillä kasvoillaan. -Ole huoleti, kyllä Oliviakin vielä löytää elämänsä miehen, sellaisen, joka hänelle sopii. Tiesitkö sinä muka itse tuon ikäisenä, mitä elämältä halusit? Hän vain kokeilee ja yrittää löytää sen oman tyylinsä.

En, en todellakaan tiennyt, Ramona hymähti mielessään. Tai ehkä luulinkin tietäväni, mutta sitten tapahtui jotakin mikä muutti kaiken.. Ja jotakin mistä hänen tulisi Olivialle pian kertoa. Hänen mielensä oli kuitenkin rauhallisempi Laurenin kanssa käydyn keskustelun jälkeen. Ehkä Lauren oli oikeassa, ehkä vanhemmilla aina oli liikaa odotuksia lastensa suhteen.

Ramona palasi illalla töistä ja näki Olivian istuvan sohvalla katselemassa televisiota. Hän päätti odottaa, kunnes Alissa olisi nukkumassa ja jutella sitten vanhemman tyttärensä kanssa. Pietulla olisi taas myöhäinen esitys illalla, joten siihen olisi hyvä tilaisuus...

Alissa ei malttanut millään mennä nukkumaan, hän halusi välttämättä maalata aloittamansa maalauksen loppuun. Tyttö oli selvästi perinyt äitinsä taiteilijan lahjat, mistä Ramona oli kovin iloinen. Hän oli lahjoittanut Alissalle vanhan maalaustelineensä, ja tuo esine oli tytön kallein aarre. Alissa oli niin kovasti helpompi ja selkeämpi lapsi kuin Olivia koskaan, Ramona mietti jälleen kerran.

-Kultaseni, katsohan kelloa, nyt olisi jo nukkumaanmenoaika, hän huomautti lopulta saadakseen Alissan vuoteeseen. -Sinulla on ensimmäinen koulupäivä huomenna, ethän halua olla väsynyt... Alissa nosti katseensa maalauksestaan ja katsoi hieman epävarmana äitiään. -Saattaako Olivia minut? hän kysyi. -Aivan varmasti, te menette samalla bussilla, Ramona vakuutteli sadannen kerran. -Vaihdapa nyt pyjama päällesi, niin saat hyvänyönsuukon.

Lopulta Alissa kapusi vuoteeseen jännittämään ensimmäistä koulupäiväänsä. Ramona puolestaan jännitti Olivian kanssa käytävää keskustelua...

Ramona päätti odottaa hetken, jotta Alissa olisi varmasti unessa. Hän istuutui piirustuspöytänsä ääreen ja alkoi hermostuksissaan maalata. Maalaaminen oli hänelle todellista hermolepoa, se lievitti kummasti stressiä..

Lopulta hän uskoi Alissan nukahtaneen ja kääntyi kohti sohvaa. -Olivia, kultaseni, minulla olisi sinulle asiaa, hän aloitti ja huomasi äänensä värähtävän hieman.

Olivia nousi ja kääntyi katsomaan äitiään ilmeettömänä. -Niin? hän kysyi tuijottaen Ramonaa. Voi, kunpa osaisin lukea, mitä tuon ilmeen taakse kätkeytyy, Ramona pohti katsoessaan tyttärensä katsetta. Miten osaisin valita sanat nyt oikein...

-Minun on kerrottava sinulle eräs asia. Tämä on salaisuus, jota en ole kertonut... tai siis.. edes sinun isäsi ei tiedä tästä, Ramona aloitti nieleskellen.

-Kun minä olin sinun ikäisesi.. Tai vähän vanhempi... Olin juuri täyttänyt 18 silloin... Minä sain kuulla jotakin menneisyydestäni. Minä kasvoin isoäitini kanssa, kuten olen kertonut, ja luulin, että vanhempani olivat kuolleet onnettomuudessa, mutta minulle selvisi silloin jotakin muuta... Ramona takelteli sanoissaan, mutta päästyään alkuun hän kertoi rauhassa, keskeyttämättä koko kertomuksen.

Lopetettuaan hän kääntyi katsomaan tytärtään. -Niin, nyt sinä siis tiedät tämän salaisuuden. Tämän vuoksi minä olen ollut niin huolissani siitä, kun sinä olet yksinäinen, Ramona vielä lisäsi nopeasti. -Minä toivoisin sinun löytävän jonkun mukavan pojan, jonka kanssa voisit olla onnellinen ja... ja jatkaa sukumme tehtävää, hän sanoi arasti ja odotti tyttärensä reaktioita.

Olivian kasvot vetäytyivät ryppyyn ja hän veti syvään henkeä. -Kuvitteletko sinä todella, että tuollaisen hölynpölyn avulla saisit minut muutettua sellaiseksi, kuin sinä haluat! Äiti, tuo oli aivan surkea yritys! Olivia näytti kiehuvan raivosta. -Miten sinä kehtaat!

Ramona kauhistui. Hän ei ollut odottanut sentään tätä, Olivia ei uskonut häntä, tämä luuli hänen keksineen kaiken vain saadakseen Olivian muuttumaan sellaiseksi kuin hän itse halusi.. -Olivia rakas, kuuntele minua! hän nousi ylös ja kiirehti tyttärensä luokse.

-Tämä on totta, ihan todella, sinun täytyy uskoa minua! Minäkin olin järkyttynyt kun kuulin kaiken, mutta ajatukseen voi sopeutua, tiedän että tämä kuulosta hullulta, mutta.. mutta... ei minulle jäänyt muita vaihtoehtoja, Ramona tunsi kyyneleen kihoavan silmänurkkaansa.

Olivia pysähtyi ja katsoi äitiään. Hänen kiukkunsa alkoi hieman laantua, hän ei ollut koskaan nähnyt äitinsä itkevän ja se pysäytti hänet. -Äiti, rauhoitu, jutellaan vähän asiasta, hän sanoi tasaisemmalla äänellä ja halasi äitiään.

-Mutta jos tuo on totta, niin miksi se on niin ehdottoman tärkeää? hän kysyi molempien vähän rauhoituttua. -Mikä on se tehtävä, josta puhuit, jota varten sukumme, tai siis sinun alkujaan, on pitänyt muuttaa toiselle puolen maailmaa?

Olivia kuulosti hyvin epäilevältä ja yritti selvästi saada myös Ramonan kyseenalaistamaan kertomustaan. Ramona tajusi itsekin, että kertomus kuulosti hölmöltä, ja olihan hän itsekin aina hieman epäillyt sen paikkansapitävyyttä. -Minä en tiedä, hän henkäisi hiljaa. -Mutta minä olen alkanut vanhemmiten uskoa siihen enemmän ja enemmän, ja toivon, että sinäkin teet niin, hän katsoi tytärtään. -Minä uskon, että se tehtävä vielä paljastuu, tai sitten se ei ole meidän tarkoituksemme tietää siitä, hän puheli katsellen lattiaan. -Mutta kyllä sinä löydät vielä pojan, jota todella rakastat, hän lisäsi sitten lempeällä äänellä.

Tämä sai jo rauhoittuneen Olivian kiukustumaan uudelleen. -Tajuatko miltä se tuntuu, kun joku toinen suunnittelee sinun elämääsi?! hän huusi kiukuissaan. -Mukavan pojan, pojan ja pojan - etkö sinä muuta ajattele!? Mitä jos minä en halua löytää ketään poikaa, sinunko takiasi minun on niin tehtävä!

Ramona katsoi kauhuissaan. -Mutta Olivia.. Toki sinä haluat. Sinun täytyy...Vaikka et nyt, niin ehkä kymmenen vuoden kuluttua. Vanhanakin voi vielä hankkia lapsia, kuten minä ja isäsi, se vaan ei aina ole niin helppoa.. Mutta sinun tulee synnyttää tytär, ja kertoa tämä kaikki hänelle jonakin päivänä. Siihen tarvitaan myös miestä, hän vielä lisäsi. -Äiti, sinä et nyt tajua, minä en pidä miehistä! Ja sitä asiaa et sinä pysty muuttamaan! Olivia huusi, käännähti kannoillaan ja juoksi pois. Hän tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan. Samalla hetkellä, kun hän oli asian sanonut ääneen, oli se varmistunut hänelle itselleenkin, vaikka oli hän sen sisimmässään koko ajan tiennyt.

-Olivia odota, mitä sinä tarkoitat ettet pidä, Ramona yritti avuttomalla äänellä, mutta turhaan. Hän lysähti istumaan piirustuspöytänsä ääreen väsyneenä ja pettyneenä eikä tiennyt mitä ajatella.

Olivia oli juossut suoraan huoneeseensa ja vetänyt oven perässään kiinni. Ramonaa ei nukuttanut tippaakaan ja hän siirtyi sohvalle istumaan, käynnisti television, mutta ei nähnyt kuitenkaan mitään mitä siellä esitettiin. Hän istui samassa asennossa Pietun tullessa töistä kotiin, eikä edes huomannut Pietun istuvan hänen viereensä sohvalle. -Rakas, mikä hätänä, sinähän olet ihan tolaltasi, Pietu huolestui.

-Me riitelimme Olivian kanssa, Ramona aloitti vilkaisten puolisoaan. Nyt hän kaipasi tämän tukea... -Me keskustelimme taas Olivian elämästä ja tulevaisuudesta, hän kertoi varoen paljastamasta liikaa. -Ja Olivia suuttui minulle aivan kamalasti.. Hän sanoi... hän sanoi... että.. häntä eivät kiinnosta miehet, Ramona nieleskeli. Pietu katsoi häntä suu ammollaan, mutta tokeni nopeasti järkytyksestään.

-Voiko se olla totta, sanoiko hän niin vain kiusalla, Ramona kyseli hiljaa. -Minä luulen, että hän vain halusi ärsyttää sinua, mutta vaikka hän olisikin tosissaan, mitäpä sitten, Pietu rauhoitteli vaimoaan. -Hän on meidän tyttäremme ja meidän on tuettava häntä kaikessa, mitä hän elämässään tekeekään. Minulle on aivan sama, rakastaako hän miestä vai naista, kunhan hän on onnellinen, ja uskon sinun ajattelevan samoin kun vähän rauhoitut, Pietu puheli ja veti Ramonan kainaloonsa.

Niin, eihän Pietu voinut ymmärtää miksi hän tällä tavalla reagoi, Ramona mietti, ja nojautui miehensä olkapäätä vasten. -Vai mitä kultaseni? Pietu kysyi Ramonalta. -Jutelkaa huomenna, kun olette molemmat rauhoittuneet, katsotaan, mitä Olivia sitten sanoo. -Etköhän ole oikeassa, niin kuin aina, Ramona pakotti itsensä hymyilemään.

-Minun viisas vaimoni, Pietu hymyili ja suikkasi suukon Ramonan suulle. -Mennäänpäs sitten nukkumaan, huomenna kaikki näyttää varmasti paremmalta!

Seuraavana aamuna Olivia oli jo aikaisin hereillä. Oli Alissan ensimmäinen koulupäivä, ja hän oli luvannut mennä kouluun yhdessä siskonsa kanssa. Olivian mielessä kummitteli yhä eilinen riita Ramonan kanssa, hän nieleskeli kyyneliä samalla kun yritti saada aamiaistaan alas. Hän ei pitänyt riitelystä, ei ollenkaan, mutta hän ei pystynyt myöskään muuttumaan kenenkään muun tahdon mukaan. Hän oli jo niin pitkään kamppaillut yksin ajatustensa kanssa, ja nyt kun hän oli uskaltanut kiukuspäissään sanoa ääneen pelkäämänsä asian, oli se muuttunut niin todelliseksi... Hän ei pitänyt pojista, hän oli kiinnostunut tytöistä. Hän oli lesbo, homoseksuaali. Eivätkä hänen vanhempansa selvästi hyväksyisi asiaa, tai ei äiti ainakaan...

Alissa nousi ylös ja juoksi keittiöön. -Olivia, saatathan sinä minut, hän kysyi suuret silmät huolta täynnä. Olivia pyyhkäisi äkkiä silmäkulmiaan, mutta Alissa ei onneksi huomannut mitään. -Tottakai, hän vastasi hymyillen. -Käyn vain suihkussa vielä ja pakkaan tavarani.

Samalla Ramonakin kiirehti keittiöön ja juoksi halaamaan Alissaa. -Voi, minun pikku tyttöseni on jo koululainen, meidän vauva, hän hössötti.

Kun tytöt olivat valmiina, he lähtivät yhdessä odottamaan koulubussia. Olivia ei ollut vilkaissutkaan äitiään koko aamuna, mutta myös Ramona oli varonut katsomasta Oliviaa.

Siskokset istuivat vierekkän koulubussin etupenkille. Oliviaa alkoi hymyilyttää, kun hän muisti oman ensimmäisen koulupäivänsä.. Hän ei ollut myöntänyt sitä, mutta kyllä häntäkin oli vähän jännittänyt! -Tullaanhan me yhdessä poiskin? Alissa varmisti vielä siskoltaan. -Minä voin odottaa sinua, Olivia lupasi.

Tyttöjen lähdettyä kouluun Ramonankin työpäivä alkoi - hän oli tosin koko päivän niin omissa ajatuksissaan, ettei työnteosta tahtonut tulla mitään. Hänen ajatuksensa seikkailivat isoäidissä ja tulipalossa, isotädissä, Oliviassa ja tämän paljastuksessa...

Saatuaan työnsä valmiiksi Ramona tunsi ensimmäistä kertaa hermostuvansa asiakkaaseensa. Hän oli suunnitellut nuorelle näyttelijänaiselle olohuoneen sisustuksen, mutta nainen ei selvästi näyttänyt tietävän itsekään mitä halusi, eikä tuntunut kelpuuttavan mitään Ramonan ratkaisua. Vai johtuiko se vain siitä, että Ramonan oli niin kovin vaikeaa keskittyä työntekoon..

Hermostuksissaan hän joutui sanomaan asiakkaalleen, että lähtisi nyt kotiin ja jatkaisi hommaa mieluummin vaikka huomenna. Huhhuh, olisikohan hänen aika jäädä eläkkeelle töistä...

Alissan ensimmäinen koulupäivä oli ollut menestys - hän tuli heti koulusta mukanaan uusi ystävä, Asser. Ainakin toinen hänen tyttäristään oli sosiaalinen ja normaali, Ramona mietti katsellessaan Alissan ja Asserin hippaleikkiä. Samassa hän jo häpesi omia ajatuksiaan, ei tyttärestään saanut noin ajatella!

Olivia puolestaan oli vain saattanut Alissan kotiin ja lähtenyt käymään Malenan luona. Häntä hermostutti, sillä hän oli päättänyt uskaltautua tunnustamaan myös Malenalle ajatuksensa tänään. Jos hän olikin tulkinnut väärin Malenan ajatukset... Hän ei kuitenkaan kestänyt enää tätä salailua ja epätietoisuutta. Vaikka hän olikin riitaantunut äitinsä kanssa pahasti, tavallaan hänen olonsa oli keventynyt, kun hän oli saanut sanottua asian ääneen.

Malena jutteli iloisesti tavalliseen tapaansa, kunnes huomasi Olivian vaitonaisuuden. -Mikä sinua painaa? hän kysyi huolestuneelta. Olivia veti syvään henkeä.. Miten hän tämän ilmaisisi. -Minä.. minä olen vähän miettinyt.. hän mutisi. -Minusta tuntuu, että minä en ole ihan tavallinen, minusta tuntuu, että minä olen ihastunut.. ihastunut sinuun, Olivia sopersi hädissään.

Hänen yllätyksekseen Malena purskahti nauruun. -No olenhan minä sen tiennyt, hän naurahti. -Niin minäkin tykkään sinusta. Olen tykännyt jo kauan, hän lisäsi hymyillen.

-Todellako, Olivia kohotti katseensa ja uskalsi katsoa Malenaa silmiin. -Ihan todella. Eikä se minusta ole mitään epänormaalia. Kai kaikki saavat tykätä kenestä haluavat, Malena sanoi hiljaa katsoen suoraan Olivian silmiin.

-Voi, et tiedä miten helpottavalta tämä tuntuu! Olivia huudahti ja hypähti halaamaan Malenaa. -Alkuun en ollut asiasta ihan varma, sitten jotenkin yritin kieltää sen itseltäni, en tiennyt mitä sinä ajattelisit, mutta nyt.. Ihan kuin kivi olisi tippunut sydämeltäni!

-Voi Olivia.. Malena nauroi ja otti Oliviaa käsistä. -Ei se ihan helppoa ole. Kyllä minäkin pitkään mietin, mitä vanhempani sanovat asiasta, mutta sitten mietin, etten pysty elämään valheessa, hän kertoi.

-Mitä he sanoivat? Olivia kysyi uteliaasti. -Eipä paljon mitään, Malena kohautti harteitaan. -Tai alkuun hei eivät uskoneet minua, ajattelivat että se on ohimenevää hulluttelut - mutta eivätköhän he asian ole jo hyväksyneet. Ja muutenkin - ei se ole heidän asiansa, hän sitten naurahti. -Sinun ja minun. Hän katsoi Oliviaa pitkään. -Saanko minä suudella sinua? hän kysyi sitten hiljaa. Olivia tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan. Hän kykeni vain nyökkäämään.

Kun heidän huulensa koskettivat toisiaan, Olivia tunsi pakahtuvansa onnesta. Hän ei välittänyt enää vanhemmistaan ja heidän mielipiteistään, vain tällä hetkellä oli merkitystä...

-Minun on kyllä mentävä nyt, hän pakottautui lopulta sanomaan. -Riitelin vähän äidin kanssa eilen.. juuri tästä asiasta, hän paljasti, mutta ei viitsinyt kertoa enempää, vaikka epäilikin erittäin vahvasti Ramonan kertomuksen todenperäisyyttä. -Eiköhän se helpota.. ajan kanssa, ehkä heillä menee vähän aikaa sopeutua ajatukseen, Malena lohdutti. -Toivotaan, Olivia kohautti harteitaan hieman epäuskoisena. Tärkeintä oli kuitenkin, ettei hänen tarvitsisi enää salailla asioita...

Vieraat saapuivat kutsuttuun aikaan ja ihastelivat heidän uutta kotiaan. Ramona käski Olivian esitellä sisaruspuolilleen omaa huonettaan, mutta tyttö näytti vain seisovan nyreänä sivussa ja vastailevan ainoastaan, jos häneltä kysyttiin jotakin.

-No niin, sitten on Alissan vuoro puhaltaa kynttilät sammuksiin, Ramona touhusi ja sai Olivian innostumaan vähän enemmän. Pikkusiskoaan hän rakasti, suorastaan palvoi, ja oli innokas kaikesta Alissaan liittyvästä. Vieraat kerääntyivät ruokapöydän ympärille ja Ramona puhalsi salaa kynttilät sammuksiin Alissan puolesta.

-Jee, Alissa osasi jo puhaltaa itse, Olivia riemuitsi.

Alissa kasvoi pieneksi tummahiuksiseksi ja ruskeasilmäiseksi taaperoksi - oli tällä enemmän hiuksia, kuin taaperona kaljulla Olivialla, mutta melko vähän kuitenkin, Ramona mietti. Tumma ja hieman pyöreäposkinen Alissa oli kyllä ulkonäöltään aivan vaalean ja luisevan Olivian vastakohta, ei olisi uskonut tyttöjä sisaruksiksi. Alissassa tulivat paljon selkeämmin esille Ramonan egyptiläiset geenit..

-Tulkaa ottamaan kakkua, Ramona touhusi. Pietun täytyi joutua jo töihin, hänen työvuoronsa alkaisi kohta. -Harmi, että minun pitää mennä, Pietu harmitteli ja suikkasi suukon vaimonsa poskelle. -Pitäkää hauskaa!

Ja ihan hauskat juhlat heillä olikin, pikkuinen Alissa keräsi vierailta ihailevia katseita ja hurmasi kaikki hymyllään ja huomionhakuisuudellaan. Niin täysin eri maata kuin yksin viihtyvä siskonsa, Ramona pohti.

Illalla vieraat lähtivät ja Ramona jäi siivoilemaan juhlien jälkiä. Olivia ei ollut vieläkään osoittanut tippaakaan sosiaalisuutta vieraita kohtaan, hän harmitteli. Olivia varttuisi pian teini-ikään, ja kyllä häntä kohta saisivat jo pojatkin alkaa kiinnostaa.. Miten hän voisi kertoa Olivialle tätä koskevista vaatimuksista ja odotuksista, jos tyttö näytti pelkäävän toisia ihmisiä?

Ramona kurkisti Alissan huoneeseen ja näki tyttöjen leikkivän yhdessä lattialla. Olisipa Olivia yhtä innokas muidenkin lasten kanssa, hän huokasi. -Olivia, Alissan täytyy mennä nyt nukkumaan. Onhan sinun läksyt tehty? hän kysyi, vaikka tiesi kysymyksensä turhaksi. Olivia ei ikinä jättäisi läksyjään tekemättä, koulutehtävien hoitaminen oli hänelle kaikki kaikessa.

-Tottakai, Olivia vastasikin, nousi ylös ja halasi vielä pikkusiskoaan. -Hyvää yötä Alissa!

Saatuaan molemmat tytöt nukkumaan Ramona lueskeli vielä hetken sohvalla. Hän kuuli oven käyvän ja näki Pietun tulevan töistä. Mies näytti jotenkin erilaiselta, hänen hiuksensa olivat aivan  harmaat.. Aivan, tänäänhän oli ollut myös Pietun syntymäpäivä! Ramona oli aivan unohtanut, eikä Pietu ollut itse muistuttanutkaan! -Hyvää syntymäpäivää rakas, Ramona kiirehti halaamaan miestään. -Mikset sinä muistuttanut minua! -Mitäpä sitä juhlimaan vanhuuteen astumista, Pietu totesi hieman alakuloisesti. -Vanha harmaa ukko ja nuorempi lapsista ei ole edes koulussa vielä.. -Höpsistä, sinä olet vielä ihan virkeä ja nuorekas! Ramona vastusteli.

Pietu oli kyllä hyväkuntoinen ikäisekseen, hän jaksoi ihailtavan hyvin hoitaa pientä Alissaa ja jäi hänellä aikaa vielä intohimolleenkin, kitaransoitolle. 

Ramona oli jonakin päivänä varovasti ehdottanut Pietun eläkkeelle siirtymistä, mutta Pietu ei halunnut keskustellakaan asiasta. -Ei missään nimessä! tämä kivahti. -En minä mikään ikäloppu vielä ole! Haluan turvata tytöilleni hyvän elämän, eikä sitä rahaa kasva puissa! Teen töitä niin pitkään, kuin minussa henki pihisee, mies uhosi. Ramona oli hieman huolissaan Pietun jaksamisesta, mutta ei viitsinyt enää puuttua asiaan. Ja musiikkihan oli Pietun intohimo, yhä edelleen hän jaksoi elätellä toiveita rokkitähteydestä, vaikka harva rokkari kai enää Pietun iässä kovin suosittu oli. Pietun suosio tuntui kylläkin kasvavan päivä päivältä.. Tavallaan Ramona ihaili Pietun sinnikkyyttä, vaikka samalla pelkäsikin suosion mukanaan tuomaa kuuluisuutta. Hän ei ollut enää heidän perheessään ainoa "julkkis", vaan heidän perhettään seurattiin sekä menestyneen muusikon että kaupungin ykkös-sisustussuunnittelijan vuoksi. Kaksin verroin enemmän julkisuutta... Tästä puolesta Ramona ei pitänyt!

Ja niin päivät kuluivat hiljalleen ja pian koitti myös Olivian syntymäpäivä. Olivia ei tietenkään halunnut mitään suuria juhlia, eikä suostunut koulukavereitaan kutsumaan äitinsä pyynnöistä huolimatta. Niin juhlia vietettiin taas vain oman perheen kesken, Susie ja Trigger olivat tietenkin mukana. Pietulla oli jälleen iltavuoro töissä, mutta hän lupasi yrittää lähteä vähän aiemmin kotiin. Kun Pietua ei kuitenkaan kuulunut, käski Ramona Oliviaa puhaltamaan jo kynttilät sammuksiin.

Ja Olivia puhalsi kaikki yhdellä puhalluksella. -Nyt saat toivoa jotakin, Ramona hymyili hänelle. -Minä toivon, että minusta tulisi isona superhyvä vakooja! Olivia sanoi virnistäen. Ramona kohotti kulmiaan, mutta ei viitsinyt sanoa asiaan mitään. Vai sellainen oli hänen tyttärensä salainen haave.. Ilmankos hän vietti niin paljon aikaa kirjojensa sun muiden parissa!

Oliviasta kasvoi sievä, vakavannäköinen nuori teinityttö. Ja niin vähän aikaa siitä on, kun vasta synnytin esikoiseni, Ramona mietti kyynel silmässään...

Olivia viihtyi onneksi sisarpuoltensa seurassa jo paremmin, vaikka aika lailla istuikin hiljaa ja kuunteli toisten juttelua. Ehkä hän muuttuu avoimemmaksi pikku hiljaa vanhemmiten, Ramona toivoi.

Pian ovi kävi ja Pietukin kiirehti kotiin. -Anteeksi, oli pakko harjoitella yksi biisi kunnolla huomiseen esitykseen, hän pyyteli ja halasi teini-ikäistä tytärtään. -Etkö voisi vähän rauhoittaa, Ramona pyysi hiljaa mieheltään, mutta tämä ei vastannut vaan istui lastensa kanssa pöytään maistamaan kakkua.

Syntymäpäivien jälkeen elämä jatkui jälleen tasaisena virtana.. Pietu työskenteli illat, hoiti Alissaa päivät ja harjoitteli kitaransoittoa kaikki ajat, mitkä vain ennätti.

Hän opetti Alissaa innokkaasti puhumaan ja jaksoi touhuta taaperon kanssa koko päivän, ja silti työskennellä vielä yömyöhään. Ramona hämmästeli miehensä sinnikkyyttä, mutta ei viitsinyt enää ehdottaa muutosta asioihin.

Alissa oli onneksi helppo lapsi, häntä oli helppo miellyttää ja hän nukkui ja söi hyvin säännöllisesti kellon mukaan.

Ramona jatkoi työntekoaan innokkaana, hän haastatteli kaikki asiakkaansa tarkkaan miellyttääksen heidän silmäänsä ja teki huolelliset mittaukset ennen suunnitelmiensa toteuttamista. Hän ansaitsi jo joka keikasta melko hyvin, yleensä tyytyväiset asiakkaat maksoivat suuria bonuksiakin.

Olivia puolestaan jatkoi nyt lukioon siirryttyään ahkeraa opiskeluaan. Hän teki aina läksynsä tunnollisesti, luki ja opiskeli ylimääräistäkin.

Vapaa-ajallaan hän nautti edelleen shakin pelaamisesta - hän kuului edelleen shakkikerhoon, joka järjesti aika ajoin turnauksia, joihin Oliviakin osallistui. Toisaalta oli hyvä, että shakkikerhon kautta Olivia oli tekemisissä toisten kanssa, Ramona pohti, mutta ikävä kyllä muut shakki-intoilijat sattuivat olemaan hänen ja Pietun ikäisiä, jo vanhempaa väkeä!

Olivia oli myös innokas hoitamaan pientä siskoaan. Siitä sulkeutuneisuudesta, jonka Ramona havaitsi tyttäressään usein muiden seurassa, ei näkynyt jälkeäkään tämän leikkiessä ja touhutessa pikkusiskonsa kanssa!

Olivia innostui myös ruoanlaitosta ja siitä alkoikin kehittyä hänen ja Ramonan yhteinen harrastus. Ramona neuvoi ja opasti Oliviaa laittamaan ruokaa, ja samalla he saivat vaihdettua päivän kuulumiset. Ramona uteli aina varovasti Olivian koulupäivistä ja kavereista, hän odotti kiihkeästi kuulevansa edes pienen vihjeen jostakin mukavasta pojasta...

Eräänä päivänä Ramona päätti ottaa asian puheeksi heidän puuhaillessaan yhdessä keittiössä. -Miten koulussa sujuu? hän aloitti, kuten aina ennenkin.

-Hyvinhän se aina sujuu, Olivia vastasi hymähtäen. -Entäs koulukavereiden kanssa? Ramona jatkoi varoen. -Miten niin? Olivia valpastui. -Ei kun ajattelin vain, sinä kovin harvoin puhut ystävistäsi, Ramona kohautti harteitaan.

-No ne ovat monet niin...epäkypsiä, Olivia huokasi. -Millä lailla? Ramona jatkoi uteluaan. Olivia istui pöytään. -No ne ovat kiinnostuneita ihan eri jutuista kuin minä, ne meikkaavat ja puhuvat vain vaatteista ja elokuvista ja musiikista ja pojista, niin pinnallisia! Olivia ähkäisi. -Etkö sinä sitten ole kiinnostunut sellaisista asioista? Tarkoitan, että eikös se olisi aika normaalia sinun ikäisellesi? Ramona kysyi. -Tarkoitatko, että minä olen jotenkin epänormaali? Olivia kysyi terävästi. -Ei, en tietenkään, minä vain ihmettelen.. eikö sinua yhtään kiinnosta toisten seura, olen vain vähän huolissani sinusta, ettet sinä ole yksinäinen, Ramona sopersi hädissään.

Hetken he vain istuivat tuijottamassa toisiaan. -En, minä en ole yksinäinen. Minä viihdyn yksin niin kauan, kunnes löydän sopivaa seuraa, Olivia vastasi sitten omituinen ilme kasvoillaan.

Ramona päätti jättää aiheen tällä kertaa sikseen. Hän ei osannut yhtään sanoa, mitä hänen tyttärensä mielessä liikkui, Olivia oli niin.. sulkeutunut. Ja hän kiivastui oikeastaan heti, kun Ramona edes yrittikään udella mitään..

Olivia ei paljastanut Ramonalle, että hänellä oli yksi ihminen, jonka seurasta hän nautti, ja jonka seurassa viihtyi. Malena vaikutti hyvin fiksulta ja hauskalta tytöltä, juuri sellaiselta ihmiseltä, jollaista Olivia elämäänsä kaipasi. Malenakaan ei viihtynyt niiden pinnallisten kikattelijoiden joukossa, vaan oli mieluummin omissa oloissaan, luki tai teki koulutehtäviään välitunneilla. Olivia yritti vaivihkaa kaikkensa, jotta Malena olisi huomannut hänet.. Hän kun vain ei ollut mikään keskipisteeseen hakeutuja, joten se ei ollut aivan helppoa. Ne kerrat, kun hän istui Malenan kanssa ruokapöydässä tai teki jotakin ryhmätyötä hänen kanssaan, piirtyivät hänen mieleensä hyvin selkeinä.. Hän mietti ja muisteli iltaisinkin kaikkea, mitä Malena oli sanonut.

Eräänä päivänä Malena kutsui Olivian koulun jälkeen luokseen, ja Olivia oli hyvin innoissaan ja iloinen! Yhdessä viettämänsä iltapäivän aikana Olivia huomasi heidän tulevan erittäin hyvin juttuun Malenan kanssa - koskaan hän ei ollut tavannut ketään, jonka kanssa oli näin helppo jutella, Malena ymmärsi kaiken lähes puolesta lauseesta! Hänen kanssaan pystyi keskustelemaan muustakin kuin pojista, elokuvista, meikeistä ja muusta turhuudesta...

Malena oli hyvin sieväkin, Olivia mietti hymyillen katsellessaan tytön innokasta kertomusta. Eikä Malena totta tosiaan välittänyt toisten mielipiteistä, hän uskalsi olla juuri sellainen kuin halusikin olla! Malenan kanssa aika vierähti kuin siivillä.. Olivia tunsi olevansa hyvin onnellinen, tällaista tunnetta hän ei koskaan muistanut kokeneensa. Hän ei malttanut odottaa seuraavaa päivää, jolloin näkisi taas Malenan..

Olivia ei oikeastaan tiennyt syytä, mutta hän ei kertonut edes Malenasta äidilleen mitään. Jotenkin hän halusi pitään Malenan vain omanaan, jakamatta häntä kenenkään muun kanssa. Malena oli hänen salaisuutensa...

Niinpä pian kun Alissan seuraava syntymäpäivä koitti, yritti Ramona jälleen houkutella Oliviaa kutsumaan ystäviään juhliin - ja tietenkin turhaan. Samana päivänä myös Ramona sattui vanhenemaan, mutta hän ei tahtonut tehdä siitä mitään numeroa, vaan tahtoi keskittyä juhlimaan tyttärensä syntymäpäiviä. Ramona oli kutsunut tietenkin sisarpuolet Susien ja Triggerin juhliin, mutta lisäksi myös muutaman töissään tapaamansa nuoren miehen, toivoen salaa Olivian tutustuvan näihin. Hän huomasi Olivian vilkaisevan itseään oudosti kun nuoret miehet tulivat sisään, mutta oli kuin ei huomaisi mitään ja toivotti iloisena miehet tervetulleeksi. Oliko hän näin läpinäkyvä, huomasiko Olivia...

Pian Ramona unohti mietteensä nostaessaan Alissan puhaltamaan kakun kynttilöitä sammuksiin.   

Oliviakin oli unohtanut asian hurratessaan iloisena pikkusiskolleen. Ei äiti häntä pystyisi pakottamaan kenenkään kanssa ystäväksi, hän samalla mietti. Ei, vaikka kuinka yrittäisi..

Ja pikkuisesta Alissasta kasvoi herttainen kouluikäinen tyttö. Hän oli paljon sosiaalisempi ja avoimempi kuin isosiskonsa, hän istui heti innoissaan vieraiden kanssa pöytään jutustelemaan ja nauroi kovalla äänellä.

Ramona yritti tutustua muutamiin vieraista - hän oli kutsunut muun muassa Lenni-nimisen nuoren miehen, jolle oli sisustanut viime viikolla uuden makuuhuoneen. Hän vilkuili samalla Oliviaa ja mietti, onnistuisiko esittelemään nuoret toisilleen. Olivia oli kuitenkin jo kadonnut jonnekin, varmaan omaan huoneeseensa - Ramona taisi olla sittenkin vähän turhan läpinäkyvä yrityksissään.

Illalla vieraiden jo lähdettyä perheen naiset seisoivat yhdessä juttelemassa keittiössä. Myös Olivia oli ilmestynyt heti huoneestaan, kun ulko-ovi oli sulkeutunut viimeisen vieraan jäljiltä, hän oli kuin eri ihminen pikkusiskonsa seurassa!

Ramona ei ollut maininnut tytöille, että myös hänen syntymäpäivänsä olivat tänään, ja tytöt näyttivätkin hieman kauhistuneilta nähdessään äitinsä vanhenevan jo harmaahiuksiseksi vanhukseksi...

Ramonasta tuntui kamalalta nähdä erityisesti Olivian järkyttynyt ilme - mitähän tyttö mahtoi miettiä katsoessaan äitiään noin kauhuissaan. Varmasti hänen luokkakavereidensa vanhemmat olivat nuorempia, Alissan tulevista luokkakavereista puhumattakaan...

Voi, kunpa hän ehtisi vielä nähdä molempien tyttäriensä aikuistuvan, Ramona toivoi syvällä sisimmässään. Miten paljon hän heitä rakastikaan... Samalla hän tiesi, että pian olisi aika paljastaa Olivialle hänen salaisuutensa.

Ramona meni illalla kitkemään rikkaruohoja puutarhastaan, kun havahtui jo tutuksi tulleeseen salamavalon räpsähdykseen. Hän kohottautui äkkiä ylös ja huomasi hyvin ilkeän näköisen paparazzin seisovan takanaan ja räpsivän kuvia Ramonan kasvaneesta vatsasta.

-Saisinko pari kommenttia, odotatteko tyttöä vai poikaa? paparazzi alkoi kysellä ja kaivoi muistilehtiön esille. -Eikö teidän miehenne ole jo melko vanha, kuinka vanha tarkalleen? hän jatkoi tivaamista. -Häivy, tai soitan poliisille, Ramona kivahti ja kiirehti sisälle.

Hän juoksi suoraan Olivian huoneeseen, ja näki tytön nukkuvan sikeästi omassa vuoteessaan. Mitähän muuta hän oli epäillyt? Miksi nuo paparazzit saivat hänen olonsa näin epämukavaksi... Ramona huokasi ja sulki Olivian huoneen oven. Tytöllä olisi huomenna ensimmäinen koulupäivä, hänen täytyisi saada nukkua kunnolla.

-Mikä hätänä? television ääressä istuva Pietu kysyi nähtyään vaimonsa ilmeen. -Ne paparazzit taas, Ramona huokasi. -Älä sinä niistä välitä, tässä pikkukaupungissa on niin vähän jutunaiheita että kaikki täytyy käyttää hyödyksi, Pietu lohdutti häntä. -Niinpä kai, Ramona vastasi hiljaa. Vaikka aikaa oli kulunut jo paljon, hän ei silti ollut unohtanut menneisyyttään... Saattoivatko jotkut tässä kaupungissa tietää hänestä jotakin, mitä hän itsekään ei tiennyt? Ajatus oli kalvanut häntä koko ajan enemmän ja enemmän viime aikoina. Miksei isotäti ollut kertonut mitään tarkemmin? Olivia kasvoi koko ajan, kohtahan hänen tulisi kertoa salaisuutensa Olivialle, mutta miten Olivia uskoisi mitään näin epätodellista ja epäselvää?

-Mennään nukkumaan kultaseni, koeta unohtaa nyt tuollaiset ikävät asiat, Pietu lohdutti vaimoaan ja talutti tämän makuuhuoneeseen. Pyörittyään sängyssä murehtien aikansa Ramonakin kuitenkin nukahti sikeään uneen miehensä viereen.

Seuraavana päivänä oli Olivian ensimmäinen koulupäivä ja Ramona heräsi aikaisin laittamaan aamiaista tyttärelleen. Kylläpä vatsa tuntui jo pinkeältä ja suurelta, hän mietti kävellessään kylpyhuoneeseen. Tämä lapsi on varmasti paljon suurempikokoinen kuin Olivia oli syntyessään, olisikohan poika...

Ramona voi myös paljon huonommin kuin edellisen raskautensa aikana: aamuisin hänen oli mahdotonta saada alas mitään muuta kuin teetä. Hän istui siemailemassa aamuteetään ja katseli, kun hänen toistaiseksi ainoa tyttärensä valmistautui ensimmäiseen koulupäiväänsä.

-Jännittääkö sinua? Ramona kysyi varmaan kymmenennen kerran. -Minua varmaan jännittää enemmän, hän sitten lisäsi, myös varmaan kymmenennen kerran. -Ei, minä osaan jo melkein kaiken valmiiksi, Olivia vain totesi tyynesti. Hän oli odottanut koulun alkua jo pitkään, sillä hän oli ikäisekseen hyvin fiksu ja näppärä tyttö ja halusikin oppia uutta. Välillä tyttö tuntui jopa liian kiinnostuneelta kirjoista, shakin peluusta, palikoilla rakentelusta sun muusta, eikä hän juuri ollut tutustunut muihin lapsiin. Eiköhän koulu korjaisi tämän asian, Ramona mietti.

-Nyt bussi tuli, minun pitää mennä! Olivia huikkasi ja kiirehti ulos. -Hyvää koulupäivää rakas! Ramona yritti nousta juostakseen ovelle heiluttamaan, mutta totesi, etteivät äkkinäiset liikkeet enää onnistuneetkaan kovin helposti...

Olivia kiipesi lähes tyhjään bussiin etupenkille ja vilkaisi vielä kotitaloaan bussin ikkunan läpi.

-Meneehän tämä koululle? hän varmisti vielä kuljettajalta. -Sinnepä sinne, kuljettaja vastasi hymyillen ja kiihdytti pois Olivian kodin edestä.

Olivian lähdettyä kouluun Ramona päätti käyttää ajan hyödyksi maalaamalla. Pian Pietukin nousi ylös: -Joko Olivia lähti? hän kysyi. -Aikoja sitten, Ramona naurahti. -Sinä nukuit niin sikeästi. Pietu mutisi jotakin vastaukseksi ja kävi sitten kaivamassa kitaransa esille. -Sittenhän voin soitella serenadia ihanalle vaimolleni, hän katsoi hymyillen Ramonaa. Ramonaa nauratti: tällaista heidän elämänsä oli ollut ennen lapsia, vain hän ja Pietu, molemmat rakkaiden harrastustensa parissa puuhailemassa.

Iltapäivällä Ramona oli kylpyhuoneessa kun hän kuuli ulko-oven käyvän. Hän pesi äkkiä kätensä ja kiiruhti katsomaan heidän koululaistaan. Hän tunsi sydämensä pakahtuvan nähdessään Olivian juoksevan ovesta sisään ja suoraan isänsä syliin...

-Oliko mukavaa? Pietu kysyi rutistaen tytärtään. -Oli! Olivia vastasi. -Vaikka ei me tänään opeteltu vielä paljon mitään. Mutta on minulla läksyjä, minun täytyy tehdä ne, tyttö touhusi innoissaan ja kiirehti huoneeseensa aloittamaan läksyjentekoa. Ja minä vielä mietin, haluaako tuo mies lapsia, Ramona pohti hymyillen katsellessaan Pietua, joka kurkisteli ovelta tyttärensä läksyjen tekemistä.

Olivian koulu alkoi sujumaan alusta asti hienosti, ja tyttö todella panosti läksyihinsä ja koulutehtäviinsä. Välillä liikaakiin, Ramona pohti... Hän oli toivonut Olivian tuovan myös ystäviään kotiinsa nyt, kun tutustui uusiin lapsiin koulussa, mutta ei Olivia koskaan tuonut. Hän tuntui kiinnostuneen eniten avaruuden tutkimisesta teleskoopilla, jonka Ramona oli joltakin asiakkaalta joskus saanut lahjaksi, kirjojen lukemisesta sekä shakin pelaamisesta.

Ramona ja Pietu eivät pärjänneet shakissa Olivialle enää alkuunkaan, tytön ajattelun taso oli uskomattoman korkealla ikätasoonsa nähden.

Välillä Olivia myös jumppasi, hän rakasti arki-iltaisin televisiosta tulevaa Jumppatuokiota ja teki aina ahkerasti liikkeet television edessä.

-Äiti, tule mukaan, tekee sinullekin hyvää, Olivia ehdotti innokkaana.

-En minä tällä mahalla pysty hyppimään ja pomppimaan, Ramona naurahti piirustuspöytänsä edestä. Hän ei muutenkaan ymmärtänyt, mistä Olivia oli saanut innostuksensa urheiluun: hän ja Pietu eivät kumpikaan olleet mitenkään urheilullisia! Tosin Olivia ei muutenkaan ollut montaakaan piirrettä perinyt vanhemmiltaan, toisin kuin vanhemmillaan, Olivialla oli aivan vaaleat hiukset, ja siinä missä vanhemmat olivat kiinnostuneempia taiteesta, oli Olivia kiinnostunut logiikasta ja järjellisten asioiden tutkimisesta.

Samana iltana Ramona oli keittiössä siivoamassa jääkaapin sisältöä - sieltä löytyivät jopa Olivian synttärikakun tähteet - kun hän tunsi kovaa poltetta vatsassaan. -Olivia! hän huusi pidellen vatsaansa. -Soita isälle, vauva syntyy nyt! Olivia säntäsi paikalle hädissään: -Äiti, apua, mitä minä teen?! Sinun pitää mennä sairaalaan! -Rauhoitu Olivia, ei mitään hätää, soita nyt vain isälle, Ramona puuskutti. -Tai soita minulle ensin taksi, että pääsen sinne sairaalaan!

Olivia juoksi kiireesti puhelimeen ja hetken kuluttua Ramona istuikin jo taksissa matkalla sairaalaan. Hän oli käskenyt Pietun mennä Olivian luokse kotiin, hän soittaisi sitten kun vauva olisi syntynyt.

Seuraavana aamuna Ramona pääsikin kotiin pikkuinen nyytti mukanaan: kaikki oli mennyt hienosti, ja hän oli synnyttänyt terveen tytön! Kotona häntä odotti yllätys: Pietu ja Olivia olivat käyneet ostoksilla ja ostaneet sievän pandakehdon pikkusiskoa varten. Toistaiseksi Pietu ja Ramona joutuivat nukkumaan samassa huoneessa vauvan kanssa, talon remontoiminen alkoi tulla taas ajankohtaiseksi...

Ensimmäiset päivät menivät totutellessa taas vauvaperheen arkeen. Pietu ja Ramona päättivät nimetä tytön Alissaksi. Olivia oli saanut nimensä Ramonan äidin mukaan, Pietun äidin nimi puolestaan oli ollut Alissa. Olivia oli yllättävän innokas hoitamaan pikkusisartaan, vaikka hän muuten viihtyikin paljon omissa oloissaan. Ramona huomasi jälleen huolehtineensa turhaan myös Pietun jaksamisesta: Pietu leikki ja leperteli pienelle tyttärelleen kuin monet kymmeniä vuosia nuoremmatkin isät.

Ramona nousi kuitenkin öisin aina heti, kun kuuli Alissan inahtavankaan, hän halusi, että Pietu saisi nukkua kunnolla, eikä joutuisi heräämään vauvan itkuun.

-Minä olen niin onnellinen, niiiin onnellinen nyt, Ramona kuiskaili Alissalle painaessaan vauvan rintaansa vasten. Lapsi tuntui niin suurelta lahjalta pitkän yrittämisen ja odottamisen jälkeen!

Myös Pietu halusi ruokkia ja hoitaa Alissaa, jotta Ramona sai silloin tällöin omaakin aikaa.

Pietu oli keksinyt myös keinon ansaita hieman lisätuloja: hän ei ollut paljastanut sitä Ramonalle, mutta kävi usein ennen töitä puistossa soittamassa kitaraa ja esiintymässä ohikulkijoille, jotka antoivat hänelle toisinaan huomattaviakin summia palkkioksi soitostaan!

Pietu oli ylennetty töissä jo bändin manageriksi, ja pian hän haaveili soittavansa riittävän hyvin, jotta pystyisi itse ryhtymään rokkariksi. Hän harjoitteli kitaransoittoa joka päivä kotona, ja Olivia oli innostunut tanssimaan isänsä soiton mukana. Ramona keksi ehdottaa, että Olivia alkaisi käydä tanssitunneilla, nehän sopisivat urheilulliselle tytölle hyvin! Olivia ei suorastaan kiljunut riemusta, mutta kertoi koulussa olevan tanssikerhon, josta hän voisi kysellä lisää. Hyvä, Ramona mietti, Olivia voisi vaikka saada uusia ystäviä siellä... Hän oli hieman huolestunut tyttärensä yksinäisyydestä, ja ehdotti melkein päivittäin, että Olivia olisi tuonut koulukavereitaan kylään, mutta tyttö ei vastannut siihen koskaan mitään.

Pietulla oli suunnitelma, mihin hän käyttäisi tienaamansa rahat: he remontoisivat jälleen taloaan suuremmaksi! Pitihän heidän molemmille tytöille saada omat huoneet. -Lähdemme taas reissuun päiväksi, pyysin jälleen ystäviäni remonttihommiin, hän kertoi iloisena Ramonalle. -Mahtavaa, minä en malta odottaa! Ramona innostui. Minkähänlainen heidän uudesta kodistaan tulisi...

Perhe vietti oikein mukavan päivän kylpylässä rentoutuen, Olivia näytti nauttivan todella päästessään polskimaan veteen ja Ramona puolestaan nautiskeli rentouttavasta hieronnasta. Päivän ainoa varjopuoli olivat jälleen paparazzit, jotka yllättäen hyökkäsivät heidän ruokapöytänsä ympärille perheen ollessa ruokailemassa. Olivia ei näyttänyt myöskään pitävän heistä yhtään, vaan painoi päänsä piiloon ja ryömi isänsä kainaloon. Pietu joutuikin korottamaan ääntään tiukasti ja komentamaan valokuvaajat matkoihinsa, he halusivat yksityisyyttä. Ramona tunsi lamaantuneensa - häntä pelotti tämä äkillinen julkisuus, johtuiko se todella vain hänen ansiokkaasta urastaan...

Muuten kuitenkin mukavan kylpyläpäivän jälkeen perhe palasi kotiin, ja yllättyi iloisesti nähdessään uuden kotinsa! Taloa oli laajennettu lisäsiivellä, jonne oli rakennettu oma huone Alissaa varten ja pieni työskentelynurkkaus Ramonan piirustuspöydälle.

-Sitten täytyy taas rakentaa isompi talo, kun tulee lisää siskoja, Olivia totesi hymyillen. Pietu ja Ramona vilkaisivat toisiinsa. Eiköhän heidän lapsilukunsa ollut täynnä, Pietun syntymäpäivät lähestyivät hyvää vauhtia. Kun nyt ehtisi nämäkin kasvattaa täysi-ikäisyyteen saakka, Ramona pohti mielessään. Viime päivien vuoksi häntä huolestutti tyttöjen tulevaisuus enemmän kuin koskaan ennen, saisivatko he suojeltua tyttöjä julkisuudelta? Ja tarvitsiko heitä suojella, miksi se oli ehdottoman tärkeää? Ramona tunsi päänsä olevan jälleen aivan pyörällä ja täynnä kysymyksiä peitellessään tytöt ja käydessään itsekin nukkumaan. Saisiko hän koskaan vastausta kysymyksiin...

Alissa sai syntyessään luonteenpiirteikseen kärtty ja taiteellinen.

Olivialla oli kuitenkin selvästi hankala päivä, hän huusi ja kiukutteli saadakseen Ramonan huomion, ja Ramona päätti, ettei lähtisi viemään kiukuttelevaa lasta ihmisten ilmoille. Hän nosti tytön syliinsä ja joutui tekemään lähes kaikki askareensa kantaen Oliviaa samalla sylissään, sillä tyttö alkoi kiukutella heti kun äiti ei kiinnittänyt häneen huomiota.

Kun Olivia lopulta oli väsähtänyt ja Ramona oli saanut hänet nukkumaan, mietti hän mielessään, että ehkä Pietu oli oikeassa. Jaksaisiko hän itsekään toista kiukuttelevaa pikkulasta tällä hetkellä, kun muutenkin oli murhetta raha-asioiden vuoksi?

Ramona oli illalla jo nukkumassa Pietun tullessa töistä kotiin, mutta aamulla hän heräsi ihmeissään kahvin tuoksuun ja keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Hän nousi ylös ja huomasi Pietun valmistavan aamiaista - sitä ei todellakaan ollut usein tapahtunut! Pietu oli syöttänyt Oliviankin, joka leikki nyt kiltisti lattialla, Ramona oli saanut nukkua rauhassa myöhään. Mistäs nyt tuulee, hän pohti...

-Minulla on yllätys, Pietu sanoi innokkaana. -Lähdemme tänään päiväksi retkelle ja muutama ystäväni tulee remontoimaan talon sillä välin! Ramona tunsi hymyn leviävän kasvoilleen. -Todellako? hän kysyi innoissaan. -Ihan todella! Anteeksi rakas, olin vähän kärttyisä eilen, olen ollut vähän stressaantunut töiden vuoksi, ja kun unetkin ovat jääneet vähän vähälle viime aikoina.. Mutta uusi koti piristää varmasti meitä kaikkia!

Aamiaisen jälkeen perhe pakkasi tavarat ja lähti kaupungille viettämään mukavaa yhteistä vapaapäivää. He kävivät syömässä ulkona ja uimassa kaupungin uimalassa. Pietu soitti puistossa kitaraa ja Ramona tunsi olevansa ylpeä miehestään, niin hienosti tämä soitti. Päivän aikana tapahtui jotakin muutakin hienoa: Olivia oppi kävelemään!

Ramona tunsi kyyneleen nousevan silmäkulmaansa katsellessaan miestään opettamassa Oliviaa kävelemään. Hän ei osannut sanoa kumpi touhussa oli innokkaampana mukana, isä vai tytär!

Tänä iltana olisi selvästi hyvä hetki ottaa uudelleen perheenlisäys puheenaiheeksi, Ramona päätti.

Illansuussa he palasivat takaisin kotiin, ja remonttimiehet olivat tehneet siistiä jälkeä. Eihän heidän varoillaan kovin kummoista kotia vielä saanut, mutta nyt ainakin Olivialla oli oma huone ja muutenkin talossa oli huomattavasti enemmän tilaa entiseen verrattuna.

Pietu istui syömään illallista uuden ruokapöydän ääreen. -Eikös nyt ole mukavaa, kun on iso pöytä? Tähän mahtuu neljäkin ruokailijaa, Pietu totesi pilke silmäkulmassaan Ramonalle, joka tajusi samassa, ettei Pietua täytyisi suostutella yhtään sen enempää kuin häntä itseäänkään seuraavan lapsen hankintaan!

Olivia leikki innoissaan uudella lelullaan uudessa huoneessaan - Oliviankin huoneen seinät oli tapetoitu ihanan värikkäiksi, Ramona huomasi mielissään. Ihan eri näköistä, kuin se entinen ankean harmaa...

Nyt heillä oli ollut varaa hankkia myös parempi suihku, jota Ramona halusi heti mennä kokeilemaan. Tästä tuli paljon lämpimämpää vettä, kuin vanhasta suihkusta, joka oli saattanut säikäyttää kylpijän ruiskauttamalla yllättäen tämän päälle jääkylmää vettä! Voi mitä ihanaa ylellisyyttä, Ramona pohti peseytyessään.

Saatuaan Olivian nukkumaan Ramona ja Pietu kävivät itsekin makoilemaan uudelle vuoteelleen. Heidän tarvitsi vain vilkaista toisiaan, kumpikin tiesi heti, mitä toinen ajatteli...

Pietu veti Ramonan kainaloonsa ja kuiskasi: -Alkaahan minulla ikää jo olla, mutta sitä suuremmalla syyllä kai meidän aika pian pitäisi Olivialle sisko tai veli hankkia...

Ramona tunsi ilon läikähdyksen rinnassaan ja syleili kiihkeästi miestään. -Sinä olet juuri sopivan ikäinen, hän vakuutti.

Ramona odotti seuraavien päivien aikana malttamattomana, ilmenisikö hänelle samanlaista pahoinvointia kuin Oliviaa odottaessa, mutta hän tunsi olonsa mainioksi. Ei kaikilla kai pahoinvointia raskausaikana edes ole, hän mietti. Koska hän tunsi voivansa hienosti, palasi hän töihin ajatellen ehtivänsä ehkä tienaamaan vähän lisärahaa perheelle ennen toisen lapsen syntymää. Olivia oli jo sen verran vanha, että he uskoivat tämän pärjäävän pari tuntia päivässä lastenvahdin kanssa - olihan Olivia juuri oppinut käymään itse potallakin!

Ramona palasi intoa puhkuen töihin, hän oli täynnä uusia ideoita ja ajatuksia. Ramona saikin lähes heti taas ylennyksen, hänet oli jo ylennetty kaupungin viralliseksi kuosikuningattareksi. Myös Pietu oli saanut ylennyksen työssään, hänestä oli tehty kykyjenetsijä, ja työaikojen muuttuessa taas myöhäisemmäksi, ehti hän viettää enemmän aikaa päivisin Olivian kanssa.

Ramona nautti työstään ja asiakkaidensa toiveiden täyttämisestä - toisin kuin muut kaupungin sisustussuunnittelijat, hän halusi tutustua asiakkaisiinsa mahdollisimman hyvin ennen heidän kotiensa remontointia, jotta hän tietäisi heidän toiveensa mahdollisimman tarkkaan.

Ramonan menestyksellä oli myös varjopuoli, sillä hänen maineensa oli aina vain kasvanut, ja eräänä päivänä työskennellessään hän huomasi jonkun ilmestyneen taakseen. Kääntyessään katsomaan tulijaa Ramona häikäistyi salamavalon välähdyksestä - joku innokas juorulehden valokuvaaja oli tullut ottamaan valokuvia kaupungin suosikkisisustussuunnittelijasta työssään. Ramona hermostui, hänen mielessään kummittelivat yhä nuoruuden menetykset ja isotädin varoitukset, hän ei kaivannut yhtään julkisuutta!

Illalla Ramona kertoi Pietulle tapahtumista, mutta Pietu ei ymmärtänyt, miksi Ramona oli asiasta niin hermostunut. Pietu oli saanut jopa pari kertaa alennusta lounastunnilla ruokaillessaan ravintolassa, kun hänet oli tunnistettu Ramonan mieheksi. Ramona huokasi, ei hän voinut paljastaa salaisuuttaan Pietulle. Eikä Pietu varmaan olisi edes uskonut... Tuntui kamalalta salata jotakin tällaista mieheltään, mutta isotäti oli vannottanut Ramonaa olemaan kertomatta asiasta kuin tulevalle tyttärelleen... Samassa Pietu kaappasi hänet syleilyynsä. -Pitäisi varmaan taas harjoitella sitä lasten hankkimista....

Ramona nukahti paremmalla mielellä miehensä viereen. Ehkä heitä nyt olisi onnistanut...

Päivät ja viikot kuitenkin kuluivat, ja Ramona oli tehnyt jo useammankin raskaustestin - turhaan... Mikä heissä oikein oli vikana? Olivatko he tosiaan jo liian vanhoja hankkimaan lapsia? Ramona yritti taas keskittyä työntekoon ja yritti unohtaa huolensa, mutta ajatus seurasi häntä kaikkialle. Hän oli aina halunnut perheen, ja perheeseen kuuluisi useampia lapsia kuin vain yksi.. Toki hänen olisi oltava kiitollinen edes siitä, että he olivat saaneet yhden ihanan tyttären, Olivian, mutta Oliviakin kaipasi varmasti sisarusta itselleen! Ramona oli alkanut vältellä aiheesta puhumista Pietun kanssa, se tuntui aivan kamalalta, olihan Pietu sentään hänen miehensä ja läheisin ihminen maailmassa! Ramona ei kuitenkaan kestänyt nähdä epätoivon pilkahdusta Pietun silmissä, kun hän kerta toisensa jälkeen joutui kertomaan, etteivät heidän yrityksensä olleet taaskaan tuottaneet tulosta. Vaikka Pietu oli alkuun vaikuttanut nihkeältä koko lapsenhankintaan, oli hänkin selvästi jo alkanut toivoa lasta - kai se jotenkin sai hänet tuntemaan itsensä nuoremmaksikin...

Ramonasta tuntui, ettei hän pystynyt keskittymään edes töihin niin kuin olisi pitänyt, ja muutaman kerran kävi niin, ettei hän ollut kuunnellut asiakasta riittävästi tai oli suorittanut mittaukset huolimattomasti, eikä lopputulos miellyttänytkään asiakasta. Näin ei saa jatkua, Ramona komensi itseään. Mikäli hän halusi turvata Olivian tulevaisuuden, tulisi hänen hoitaa työnsä kunnolla, sillä hänen palkkioidensa suuruus riippui suoraan siitä, miten hyvin hän työssään oli onnistunut!

Olivian syntymäpäivä lähestyi ja Ramona alkoi jo luopua toivosta toisen lapsen saamisen suhteen. Jos hän vielä tulisikin raskaaksi, olisi lapsilla jo niin paljon ikäeroakin, ettei heistä leikkikavereita toisilleen saisi. Pietunkin syntymäpäivät koittaisivat hyvin pian, ja Pietusta tulisi jo vanhus - ehkä olisi viisainta unohtaa turhat haaveilut ja keskittyä siihen, mitä heillä jo oli!

Olivian syntymäpäivän aamuna Ramona heräsi hieman paremmalla tuulella ja alkoi kokkailla aamiaiseksi lettuja. Vaikka Ramona oli vannonut järjestävänsä syntymäpäiväjuhlat Olivialle, ei hän ollut nyt jaksanut alkaa sellaisia järjestellä. Toisaalta tuntui ihan mukavalta juhlia ihan vain perhepiirissä - Olivia ei tuntunut kovasti viihtyvänkään kuin oman perheen seurassa, ja usein tyttö touhusi useita tunteja ihan omissa oloissaankin huoneessaan lelujensa kanssa. Ramona oli kuitenkin leiponut syntymäpäiväkakun ja koristeli sen nyt valmiiksi syntymäpäiväsankaria varten.

Aamiaista laittaessaan Ramona tunsi olonsa jotenkin oudoksi, hänellä oli hyvin turvonnut olo ja ruoan tuoksu etoi häntä. Pieni toivonpilkahdus tuntui hänen sisimmässään, mutta hän sulki äkkiä ajatukset pois mielestään, se oli pelkkää haaveilua. Häntä varmasti vain jännitti ainokaisen tyttärensä syntymäpäivä!

Kesken ruoanlaiton hänen oli kuitenkin kiirehdittävä vessaan, ja silloin hän oli jo varma, mistä oli kyse, ei hän koskaan näin paljon mitään sentään jännittänyt! Ramona ei kuitenkaan uskaltanut iloita vielä täysin, hänen iässäänhän saattoi käydä vielä mitä vain.. Hän päätti salata vielä toistaiseksi asian Pietulta, ja kertoa vasta ollessaan täysin varma asiasta.

Hän kiirehti takaisin keittiöön jatkamaan ruoanlaittoa, hänestä tuntui kuin hän olisi leijunut puoli metriä ilmassa, niin keveältä askel tuntui. Hymy korvissa saakka hän hurrasi, kun Pietu kantoi vielä unenpöpperöisen Olivian keittiöön puhaltamaan kynttilöitä sammuksiin.

Ramona oli paljon enemmän juhlatuulella, kuin olisi vielä herätessään uskonut, ja Pietu vilkaisikin häntä vähän hämillään.

-No niin kulta, puhallapa nyt kynttilät sammuksiin, Pietu kehotti ja laski Olivian lähemmäs kakkua.

Ramona keskittyi katselemaan tapahtumaa, eikä huomannut unohtaneensa ruokansa hellalle...

Yhtäkkiä he havahtuivat hirvittävään rätinään takanaan, ja samassa hella oli jo ilmiliekeissä! Pietu hätääntyi ja huitoi ympäriinsä hädissään: -Soita palokunta, vie Olivia pois, koko talo palaa, apua!!!

Ramona pystyi kuitenkin ajattelemaan järkevästi ja kiirehti hakemaan eteisestä vaahtosammuttimen, jonka hän oli hankkinut edellisen tulipalon jälkeen. Hän suihkutti vaahtoa liekkeihin Pietun katsoessa vierestä - kumpikaan ei huomannut heidän tyttärensä kasvaneen samalla hetkellä taaperosta kouluikäiseksi!

Ramona sai kuin saikin tulen sammutettua, ja he pystyivät huokaisemaan helpotuksesta. -Aika jännä syntymäpäivä, Olivia sanoi hihittäen ja katsoi vanhempiaan. Ramona kiirehti halaamaan tytärtään. -Onneksi selvittiin säikähdyksellä tällä kertaa, hän sanoi. -Ottakaahan nyt kakkua!

Ja niin koko perhe istui pöydän ympärille syömään aamiaiseksi syntymäpäiväkakkua - letut olivat palaneet pilalle. Tunnelma oli kuitenkin hieman aiempaa vaisumpi, tulipalo kummitteli kaikkien mielessä..

Pietu yritti piristää tunnelmaa kyselemällä Olivialta tämän syntymäpäivälahjaksi saamista leluista - Olivia oli saanut sisaruspuoliltaan, Pietun jo aikuisilta lapsilta nallen, ja vanhemmat olivat ostaneet hänelle pienen pöydän, jolla pystyi rakentelemaan muun muassa palikoista kaikenlaista.

Aamiaisen jälkeen Olivia kiirehtikin kokeilemaan uutta leluaan, hän tosiaan rakasti kaikkea puuhastelua ja näpertelyä.

Pietu vilkaisi vaimoaan. -Miksi sinä olet yhä yöasussa? hän kysyi. -Minusta tuntuu, etten oikein mahdu muihin vaatteisiin, Ramona vastasi hymyillen. Eihän hän voinut salata asiaa Pietulta! -Tarkoitatko sinä.. Tarkoittaako se.. Pietu sopersi silmät pyöreinä. Ramona pystyi vain nyökkäämään liikutukseltaan, ja Pietu säntäsi halaamaan häntä. -Voi, minä jo olin luopunut toivosta! hän henkäisi onnessaan. -Minun täytynee kaivaa vanhat äitiysvaatteeni esille, Ramona hymyili. Samassa Pietu ryhdistäytyi. -Se tämänpäiväinen ei saa toistua, minä en kestäisi, jos lapsille sattuisi jotakin! hän totesi tiukasti ja lähti kaivelemaan työkalujaan esille. -Parannan tuon hellan sellaiseksi, ettei se enää voi syttyä palamaan!

Ramona katseli perheensä puuhastelua hymyillen ja lähti sitten puutarhaan puuhailemaan. Yhdessä päivässä kaikki oli taas muuttunut, hän tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin aikoihin...

Olivia sai kasvaessaan luonteenpiirteekseen urheilullisen.

Ramona katseli pientä kääröä sylissään ja mietti, ettei varmaan voisi tuntea itseään tämän onnellisemmaksi. Kuten kaikki vanhemmat maailmassa, hän päätti vakaasti suojella pientä tytärtään kaikelta pahalta ja huolehtia siitä, ettei hänen lapsensa joutuisi kasvamaan ilman äitiä ja isää, niin kuin hänelle itselleen oli käynyt.

Ramona ja Pietu nimesivät pienokaisen Oliviaksi Ramonan äidin mukaan - tai näin Ramonalle oli ainakin kerrottu. Ramona tunsi jälleen tyhjän tunteen sisimmässään - hän ei ollut enää varma mistään, mikä liittyi hänen menneisyyteensä. Mitä hän aikanaan kertoisi Olivialle, kun tämä tahtoisi tietää sukujuuristaan?

Nyt ei kuitenkaan ollut aika pohtia sitä, Ramona työnsi ikävät ajatukset syrjään ja laski Olivian pinnasänkyynsä päättäen ottaa itsekin nokoset, kohta oli jo aamu eikä tänä yönä ollut nukuttu silmällistäkään.

Hän katseli vielä hetken pinnasängyssä tuhisevaa nyyttiä, mutta kun Olivia nukahti sikeään uneen, uskalsi synnytyksestä uupunut äitikin käydä pitkälleen.

Seuraavat pari päivää ja yötä kuluivat totutellessa lapsiperheen elämään: vanhemmat nukkuivat vuorotellen ja heräsivät kumpikin vuorollaan lohduttamaan öisin itkevää vauvaa.

Ramona seurasi sivusta Pietun leikkiä tyttärensä kanssa: hän oli epäillyt, halusiko Pietu tosissaan enää lapsia, mutta enää asiasta ei voinut erehtyä, niin hellästi isä tytärtään käsitteli!

Pietun täytyi käydä töissä, vaikka Ramonalla olikin vielä äitiyslomaa, ja Pietu uskaltautui hetken arkailun jälkeen soittamaan kitaraa taas myös kotona. Olisihan Olivian hyvä tottua musiikkiin jo pienestä saakka! Olivia näytti jopa nauttivan musiikista, hän hymyili ja makasi hiljaa aina isän soittaessa.

Pietun ollessa töissä ja Olivian nukkuessa oli Ramonalla myös vähän omaa aikaa päivisin: nyt kun he olivat hankkineet hieman paremman television, nautti Ramona ruoanlaitto-ohjelmien katselemisesta, ja hoiti hän yhä myös pientä puutarhaansa, jonne oli istuttanut jo muutamia erilaisia kasveja.

Muutaman päivän kuluttua Olivian syntymästä oli Ramonan syntymäpäivä. Hänestä tulisi nyt keski-ikäinen, hän ei voinut kutsua itseään enää nuoreksi. Vaikka ajatus tuntui Ramonasta hieman pelottavalta - oliko hänen entinen elämänsä todellakin jo niin kaukana takana - oli hän silti onnellinen siitä, että Olivia oli syntynyt ennen hänen omaa syntymäpäiväänsä, kuten hän oli toivonutkin! Ja nythän hänellä oli se, mistä hän oli haaveillut: oma koti ja elämä mukavassa pikkukaupungissa, ihana aviomies ja vielä ihanampi pieni tytär!

Syntymäpäivänsä iltana Ramona oli saanut kutsun naapurinsa MaryKayn juhliin, ja Pietu olikin luvannut hoitaa Oliviaa illan. Ramona päätti lähteä käymään juhlissa, siitä olikin jo aikaa, kun hän viimeksi oli nähnyt ystäviään! Olipa mukavaa päästä välillä ihmisten ilmoille... Hänestä tuntui kuitenkin, että ihmiset suhtautuivat häneen jotenkin eri tavoin. Oliko hän vieraantunut näin paljon ystävistään, vai mistä tämä johtui? Oliko Ramonan kasvavalla julkisuudella tekemistä asian kanssa... Vierastivatko hänen entiset ystävänsä häntä nyt, kun hän oli tunnettu sisustussuunnittelija kaupungissa?

Ramona ei malttanut olla kovin kauaa poissa Olivian luota, ja palasi jo puolenyön aikaan takaisin kotiin rakkaidensa viereen nukkumaan. Hän oli odottanut etukäteen juhlilta paljon enemmän, selvästi perhe-elämä oli häntä varten ennemmin kuin juhlat..

Pian Pietu sai työssään jälleen ylennyksen, hänestä tehtiin jo lava-apulainen! Pietun työajat muuttuivat koko ajan myöhempään iltaan, ja Ramona antoi hänen nukkua aamuisin pitkään heräten itse hoitamaan Oliviaa. Heidän rutiinikseen muodostui, että Pietun herättyä hoiti tämä Oliviaa muutaman tunnin ajan, jolloin Ramona pääsi puuhastelemaan puutarhaansa ja maalaamaan vähäksi aikaa. Pietun lähdettyä töihin ilta olikin aina perheen naisten yhteistä aikaa, kuten Ramona hymyillen Olivialle sanoi.

Vauva-aika kului nopeasti - Ramonan mielestä liiankin nopeasti - ja Olivian syntymäpäivä koitti. Ramona olisi halunnut järjestää Olivialle syntymäpäiväjuhlat, mutta Pietu muistutti heidän rahatilanteestaan. He olivat suunnitelleen kotinsa remontoimista, jotta Olivia saisi oman huoneen itselleen, eikä heillä kerta kaikkiaan ollut nyt yhtään ylimääräistä rahaa kun Ramonakin oli äitiyslomalla. Niinpä Ramona ja Olivia viettivät Olivian ensimmäistä syntymäpäivää kahdestaan Pietun ollessa töissä. Seuraavana syntymäpäivänäsi järjestämme juhlat, Ramona pohti syleillessään pientä taaperoaan.

Olivian syntymäpäivän iltana Ramona makasi pitkään hereillä kuunnellen vieressään tuhisevaa miestään. Hän pohti, että nyt Olivian ollessa jo vähän vanhempi, voisi olla mukavaa hankkia tälle seuraa... Ramona oli itse aina haaveillut sisaruksista, eikä hän halunnut Olivian kärsivän yksinäisyydestä itsensä tavoin. Olihan Pietu toki jo aika vanha, eikä Ramona itsekään enää nuori ollut, mutta kyllä he vielä toisen lapsen jaksaisivat.. Tai ainakin hän jaksaisi. Ramona pelkäsi Pietun ottavan taas rahahuolet puheeksi, jos hän ehdottaisi toisen lapsen hankkimista. Ja tämä asunto alkoi auttamatta käydä liian pieneksi heille kolmellekin, neljästä puhumattakaan.. Huomenna hän keskustelisi ainakin remontista Pietun kanssa!

Seuraavana päivänä Pietun istuessa syömässä ennen töihin lähtöä Ramona käveli jääkaapille ja samalla huomautti olkansa yli: -Olisi kyllä mukavaa, jos olisi oikea keittiö jonne mahtuisi isompikin ruokapöytä... Ja Olivialla oma huone, nyt täytyy koko ajan puhua niin hiljaa, ettei hän herää. Ja jos meille joskus sattuisi toinenkin lapsi syntymään, ei tänne neljää mahdu, hän lisäsi vielä varoen loppuun. -Olisihan se, Pietu mutisi tunkien samalla ruokaa suuhunsa.

-Mikä olisi ja mitä, Ramona närkästyi. -Remontti vai lapsi? Emmekö me voisi edes keskustella asiasta? Pietu ahmi kiireellä loput ruoat suuhunsa. -Minun on nyt pakko lähteä tienaamaan elanto tälle perheelle, jutellaan myöhemmin, hän sanoi ja nousi kiireesti pöydästä.

Ramona huokasi ja istui syömään. Kyllä hän ymmärsi Pietun rahahuolet, mutta pianhan hänenkin äitiyslomansa loppuisi ja hän pääsisi töihin.. Hän päätti paiskia töitä entistä kovemmin, jospa Pietu sitten vakuuttuisi siitä, että he pystyisivät elättämään toisenkin lapsen. Miksi miesten täytyi ajatella kaikki aina niin järjellä, mikseivät he voineet käyttää tunteitaan kuten naiset...

Olivia sai muuten syntyessään luonteenpiirteet hyvä ja eksentrinen.

Pietun piirteet ovat ulkoilmasim, huumorintajuinen, flirttaileva, sottapytty ja bilehile.

Hetken makoiltuaan vuoteella Ramona nousi ylös ja hiippaili suihkuun. Kaikki näyttivät nukkuvan yhä, ainakin talo oli ihan hiljainen. Suihkusta tultuaan ja pukeuduttuaan hän vilkaisi ikkunasta ulos ja huomasi pihalla enemmänkin väkeä. Ramona ei edes ollut aivan varma, montako henkeä tässä sekalaisessa taloudessa asui, ja kuka oli kukin ja mitä sukua kenellekin..

Hän päätti kuitenkin käydä pihalla tervehtimässä Vähälöitä. Astuessaan ulos hän kuuli äänen takaansa: -Huomenta Ramona! Pietu toivotti. Ramona kääntyi ympäri ja hymyili: -Huomenta, ja kiitoksia kun sain jäädä yöksi!

-Tietenkin sait, nukuitko hyvin? Pietu kysyi. -Kiitoksia, nukuin kyllä! Ramona vastasi ja jatkoi jutustelua Pietun kanssa. Kuten eilenkin, hän huomasi tulevansa hyvin juttuun Pietun kanssa, ja Pietu sai hänet nauramaan kovin helposti! Tästä piirteestä hän muisti Pietussa aina pitäneensä, tämä oli aina hyvällä tuulella ja ystävällinen Ramonalle. Pietu oli myös melko kova flirttailemaan, Ramona huomasi, mutta ei pannut asiaa pahakseen, päin vastoin, hän osallistui touhuun itsekin... Aika kului kuin siivillä, ja Pietu huomasi harmikseen joutuvansa lähtemään töihin. -Nähdäänkö huomenna? Pietu varmisti vielä Ramonalta, seuraavana päivänä heillä molemmilla olisi nimittäin vapaapäivä töistä.

Ramona lähti kotiin hymyillen koko matkan - ei kai se niin kamalasti haitannut, vaikka Pietulla olikin jo lapsia? Vaikka hän alkaisi seurustella Pietun kanssa, eivätköhän lapset haluaisi asua siellä, missä nytkin asuivat - omassa kodissaan. Hehän olivat jo lähes aikuisia ja pärjäisivät varmasti omillaankin. Iloisella mielellä Ramona alkoi taas harjoitella maalaamista ja ennen kuin huomasikaan ilta alkoi jo hämärtyä.

Ennen nukkumaan menoa Ramona päätti vielä soittaa Pietulle, ja tämä vaikutti selvästi ilahtuneelta Ramonan puhelusta! -Nähdään aamulla, Ramona lopetti puhelun hymyillen.

Hän kävi nukkumaan iloisempana kuin vielä kertaakaan, ehkä häntä oli kaikkien noiden epäonnistuneiden miesseikkailuiden jälkeen viimein onnistanut! Onneksi hankin parivuoteenkin juuri, Pietu voi olla yötä täällä, hän mietti ennen kuin nukahti.

Yön aikana Ramonan mielessä oli muotoutunut suunnitelma. Hän oli nähnyt unta lapsesta yhdessä Pietun kanssa, ja hän uskoi sen olleen enneuni. Tämä on varmaan hulluinta, mitä olen tehnyt, Ramona pohti, mutta olihan hän Pietun tuntenut jo pitkään, vaikka ei aiemmin häntä ollut "sillä silmällä" katsellutkaan. Ramona päätti kosia Pietua! Hän tunsi perhosia lepattavan vatsassaan ja sai syötyä hädin tuskin mitään odottaessaan Pietun tulevan kylään luokseen. Kun Pietu viimein saapui, päätti Ramona toimia oikein vanhan kaavan mukaan ja polvistui Pietun eteen jalkakäytävälle.

Pietu joutui aivan häkellyksiin, mutta oli selvästi onnessaan ja iloisesti yllättynyt Ramonan kosinnasta, vaikka ei sitä näin pian ollutkaan odottanut... Ja kaipa se perinteisesti meni niin, että mies kosi, mutta mitäpä tuosta!

Ramona ja Pietu keskustelivat naimisiin menosta, ja Pietu kertoi jo kerran viettäneensä suuret häät, eikä sellaisia välttämättä enää haluaisi. Ramona tunsi pienen piston sydämessään, mutta päätti sitten ajatella järkevästi: eihän heillä ollut edes rahaa suuriin häihin! Niinpä he päättivät saman tien virallistaa suhteensa ilman mitään juhlaseremonioita.

Tietenkin Pietu myös muutti asumaan Ramonan luokse, ja kuten Ramona oli aavistellutkin, hänen lapsensa tahtoivat jäädä asumaan Pietun veljen perheen luokse. Myöskään Pietu ei ollut kovin varakas, mutta sen verran hänelle oli kertynyt säästöjä, että pariskunta sai remontoitua kotiaan hieman tilavammaksi ja ensimmäistä kertaa he saivat myös tapetit seinille! Tämähän alkaa tuntua jo kodilta, Ramona pohti.

Pietu paljasti pian Ramonalle suuren haaveensa: vaikka hän työskentelikin hautausurakoitsijana, hänen suuri haaveensa oli aina ollut tulla rocktähdeksi. Hänhän oli jo melko taitava soittamaan kitaraakin, ja käytti paljon vapaa-aikaansa tuon taidon harjoitteluun. Ramona kannusti Pietua, että nyt tai ei koskaan - Pietu oli jo keski-iässä, ja ellei hän nyt toteuttaisi haaveitaan, olisi jo pian liian myöhäistä. Pietu rohkaistui vaimonsa sanoista ja päätti ensimmäiseksi käydä stylistin käsittelyssä päivittämässä ulkomuotoaan musiikkiuralle sopivammaksi.

Stylistilla käynnin jälkeen Pietu marssi teatterille ja kertoi taidoistaan sekä haaveistaan. Hän sai alkuun töitä vain fanina, mutta pohjaltahan kaikkien on lähdettävä.. Ja oli hänellä nyt ainakin jotakin tekemistä musiikin kanssa töissään, toisin kuin hautausmaalla työskennellessään. Tästä lähtien Pietu päättikin omistaa entistä enemmän aikaa kitaransoitolle ja opiskella ahkerasti uusia kappaleita.

Samana iltana nukkumaan mennessä Pietu alkoi vihjailla Ramonalle hääyön vietosta. Ramona ei ollut uskaltanut paljastaa Pietulle kokemattomuuttaan, ja nythän hän oli naimisissa - kai sitä lasten hankintaakin oli harjoiteltava! Ramona oli miettinyt jo pitkään, että haluaisi synnyttää esikoisensa ennen syntymäpäiväänsä, nuorempana lasten saaminen oli kuitenkin helpompaa.

Seuraavana aamuna Ramona heräsi pahoinvointiin ja kuvotukseen - olisiko heitä nyt jo onnistanut, joko hän oli raskaana!?

Ramona lähti kuitenkin normaalisti töihin ja tämän päivän työkeikka sattuikin olemaan Pietun entisessä kodissa! Ramona mietti hetken Vähälöiden luona käydessään, että onneksi Pietu muutti hänen luokseen, ei hän tällaisessa kommuunissa tahtoisi elää..

Pariskunnan arki alkoi sujua mukavasti - Pietu oli luonteeltaan hieman sottapytty, mutta ollakseen mieliksi vaimolleen hän auttoi kotitöissä. Hän oli myös melko kätevä käsistään ja osasi korjailla rikki menneitä tai parantelua kaipaavia kodinkoneita.

Ramona puolestaan alkoi innostua ruoanlaitosta entistä enemmän, nyt kun heitä oli kaksi - ja pian ehkä kolme - ruokailijaa. Vielä hän ei ollut Pietulle kertonut raskausepäilyistään, mutta eiköhän kohta koittaisi sen aika.

Ja kun Ramona huomasi, ettei mahtunut enää normaaleihin vaatteisiinsa, vaan joutui hankkimaan äitiysvaatteita, päätti hän paljastaa uutiset miehelleen. Hän ei ollut aivan varma, miten Pietu suhtautuisi uutiseen, Pietuhan oli häntä vanhempi ja jo kokenut kaikki yösyötöt ja vaipanvaihdot sekä murrosiän kriisit - vieläkö hän jaksaisi ne uudelleen?

Pelko oli kuitenkin turha, Pietu oli aivan haltioissaan ja leperteli vatsan läpi tulevalle pienokaiselle. Nyt Ramonakin uskalsi innostua entistä enemmän asiasta! Hän toivoi salaa lapsen olevan tyttö, sillä hän tiesi, että mikäli synnyttäisi poikavauvan, tulisi heidän hankkia lisää lapsia. Vaikka miksipä ei muutenkin, Ramona oli aina haaveillut suuresta perheestä...

Ramona sai äitiyslomaa töistä, ja koska hän muuten tunsi olonsa mainioksi, oli hänellä hyvin aika harjoitella piirtämistä. Hän oli hankkinut itselleen uuden piirustuspöydän, jolla oli hyvä tehdä sisustussuunnitelmia.

Äitiyslomallaan Ramona päätti lopulta opetella myös puutarhanhoidon, ja huomasi sen olevankin yllättävän helppoa! Kohta hän pääsisi kokkailemaan itse kasvattamistaan aineksista.

Pietu käytti kaiken vapaa-aikansa kitaransoiton harjoittelemiseen ja saikin jo ensimmäisen ylennyksen töissä, hänestä tehtiin roudari.

Pietu rohkaistui lähtemään myös puistoon soittamaan kitaraa ja esiintymään: jotkut ohikulkijat antoivat hänelle jopa rahaa, ei hän aivan huonosti voinut soittaa!

Ramona nautti valtavasti jokaisesta pienestä hetkestä, jonka vietti yhdessä miehensä kanssa. Tästä hän oli haaveillut, että ruokapöydässä ei tarvitsisi istua yksin eikä hän joutuisi nukkumaan yksin, aina olisi joku, jonka kanssa jakaa kaikki ilot ja surut!

Lapsen syntymän lähestyessä he päättivät jälleen remontoida vähän kotiaan, jotta saivat sinne tilaa vauvan sängylle ja ostivat myös muutaman lelun pienokaista varten.

Eräänä iltana Pietun ollessa töissä Ramona oli syömässä illallista, kun hän yhtäkkiä tunsi vihlaisuja vatsassaan ja tiesi saman tien mistä oli kyse: lapsi syntyisi nyt! Hän soitti hädissään Pietulle, joka käski Ramonan lähteä taksilla sairaalaan, Pietu tulisi heti perässä. Ramona soitti taksin ja pelkäsi matkalla vauvan syntyvän sinne, ehtisiköhän hän sairaalaan ja ehtisihän Pietu hänen tuekseen synnytykseen!

Tilannetta parantaakseen Ramona päätti jälleen kutsua Billyn kylään luoksensa ja esitellä tälle maalauksiaan ja maalaustaitojaan. Billy lähti mukaan, mutta ei vaikuttanut lainkaan kiinnostuneelta mistään Ramonan ehdottamasta keskustelunaiheesta - hän kävi jälleen makoilemaan Ramonan vuoteelle ja kaivoi jonkun kirjansa esille. Ramona närkästyi hieman, mutta ryhtyi sitten itse maalauspuuhiin - työt eivät saisi kärsiä miesten takia, siihen hänellä ei kerta kaikkiaan ollut varaa! Kellon lähestyessä puoltayötä hän laittoi maalaustarvikkeensa pois ja huomautti Billylle, että tämän oli aika lähteä - päättäen samalla etsiä jonkun hieman seurallisemman miehen itselleen.

Yön yli nukuttuaan Ramona oli jo täysin varma siitä, että Billyyn ei kannattanut tuhlata aikaa, kaupunki olisi varmasti komeita miehiä pullollaan! Hän päätti käydä kuntosalilla, jossa muisti edellisellä kerralla tavanneensa usemmankin komean näköisen adoniksen... Hän vilkaisi vielä peiliin, kampasi hiuksensa ja lisäsi vähän huulikiiltoa ennen kuin lähti kävelemään kuntosalia kohti. Olisikohan salille pitänyt pukeutua vähän urheilullisemmin? Ramona pohti matkalla. Josko urheilijamiehet kiinnostuisivat vain urheilullisista naisista.. Sitä Ramona ei todellakaan ollut, eikä hän toisaalta halunnut esittääkään mitään muuta kuin mitä oikeasti oli. Hänen saavuttuaan perille näki hän heti jo kuntosalin ulkopuolella tutun miehen, Toni Lorulan, jolle oli tarjonnut aiemmin remontointiapuakin.

Tonin kanssa Ramona löysikin helposti yhteisiä jutunaiheita ja mies alkoi flirttailla Ramonalle - tästä innostuneena hän uskaltautui tarjoutumaan hieromaan Tonia. Toni nautti selvästi hieronnasta ja kuiskutteli tuhmia Ramonan korvaan, ja Ramona alkoi jo innostua: tästäkö hän löytäisikin tulevan lastensa isän? Toni vaikutti huomattavasti seurallisemmalta tapaukselta kuin Billy! Ramona taisi olla jo pikkuisen ihastunut..  Hän kysyi innokkaana, seurusteliko Toni... mutta sai erittäin torjuvan ja välttelevän vastauksen! Mies oli pahasti sitoutumiskammoinen eikä halunnut edes ajatella seurustelua! Tonin asenne Ramonaan muuttui saman tien Ramonan esitettyä viattoman kysymyksen, ja Ramona sopersi hädissään jotakin kiireestä ja lähti juoksemaan kauemmas kuntosalilta. Hän kun oli jo ollut niin varma.. Toni oli flirttaillutkin hänelle aivan selvästi!

Se siitä taas, Ramona tuumasi masentuneena ja lähti kotiin. Ehkä pitäisi jälleen keskittyä pari päivää pelkkään työntekoon! Miesrintamalla ei nyt vain kertakaikkisesti onnistanut.

Ramona pääsikin taas toteuttamaan itseään muutaman mukavan sisustusprojektin parissa seuraavina päivinä, ja unohti hetkeksi epäonnisen rakkauselämänsä. Ramona työskenteli ahkerasti arkisin ja viikonloppuisin hän ehti harjoitella maalaamista ja välillä myös remontoida omaa asuntoaan. Työssään Ramona tutustui uusiin ihmisiin ja sai myös monia uusia ystäviä, hän huomasi olevansa jo varsin pidetty ja tunnettu uudessa kotikaupungissaan! Tällä asialla toki oli myös varjopuolensa: isotäti oli toivonut Ramonan elävän kaikessa hiljaisuudessa, mutta pikku hiljaa hän oli saanut kotikaupungissaan mainetta taitavana sisustussuunnittelijana. Ramonan täytyisi pian löytää mies ja saada sukua jatkettua, jotta isotädin ohjeet toteutuisivat.

Ansioillaan Ramona sai jälleen remontoitua matalaa majaansa ja sai rakennettua koko asuntoon jo seinät, enää ei tarvinnut pelätä edes sadetta kun oli kattokin päällä!

Muutaman päivän työnteon jälkeen Ramonalla oli varaa ostaa jopa pieni, edullinen televisio ja nojatuoli sekä kahden hengen ruokapöytä - ei enää ruokailua vessassa, ihanaa!

Kiitokseksi ahkerasta paneutumisestaan ja maalaustaitonsa kehittämisestä Ramona sai parikin kertaa ylennyksen töissä, ja toisella kertaa hän innostuneena päätti lähteä juhlistamaan ylennystä puistoon grillamalla herkkuruokaansa hodareita.

Ramonan ruokaillessa puistoon käveli yllättäen tumma, pitkähiuksinen mies, joka hyräili jotakin yksinään kävellessään. Ramona katseli kiinnostuneena komeaa miestä, joka istahti Ramonan kanssa samaan pöytään, selkä toiseen suuntaan, kuin ei olisi huomannutkaan Ramonaa. Tämä salaperäinen mies kiehtoi Ramonaa ja hän ahmi äkkiä lopun hodarinsa, kurkisteli vähän nähdäkseen miehen kasvot ja sitten päätti uskaltautua esittäytymään miehelle.

Mies esitteli itsensä Jon Lesseniksi ja kertoi olevansa ammatiltaan muusikko. Ooh, miten kiehtova ammatti, Ramona mietti ja tunsi mielikuvituksensa lähtevän taas laukkaamaan. Selvästikään häntä ei ollut onnistanut Billyn ja Tonin kanssa, koska hänen varalleen oli suunniteltuna jotakin paljon parempaa...

Aika vierähti kuin siivillä Jonin kanssa rupatellessa, ja Ramona tajusi olevansa todella väsynyt aamulla, ellei lähtisi kotiin. Hän lupasi soitella Jonille, ja kiirehti nukkumaan. Hän nukahti hymy huulillaan: josko nyt olisi löytynyt se oikea...

Ramona vilkuili koko työpäivän ajan kelloaan seuraavana päivänä, sillä töiden jälkeen Jon oli pyytänyt hänet kanssaan ulos. Ramona kiirehti paikalle puistoon heti töiden jälkeen ja olikin jo ennen Jonia paikalla. Hän innostui nähdessään Jonin saapuvan, vaikkei hän sitä hetkeäkään ollutkaan epäillyt! Heidän välillään oli selvästi sitä jotakin...

Heillä riitti taas juteltavaa hyvin myöhään, ja Ramonaa alkoi väsyttää. Lähtisiköhän Jon hänen luokseen yöksi? Ramona uskaltautui kysymään mieheltä, ja he lähtivät yhdessä Ramonan luokse. Oli ihanaa syödä yhdessä illallista ja katsella televisiota, kuin oikea pariskunta...

Missähän me mahdumme molemmat nukkumaan, Ramona pohti haukotellessaan makeasti. Myös Jon alkoi selvästi väsyä, hänkin haukotteli - ja samassa Ramona huomasi jotakin kammottavaa! Hän ei voinut nähdä oikein, ei se ollut mahdollista... Ramonan sydän alkoi pamppailla ja hän kiirehti vessaan ja veti oven perässään kiinni. Hän istuutui pöntölle ja puristi silmänsä umpeen. Jonin kulmahampaat.. ei sellaisia voinut olla muuta kuin.... Mutta eihän Jon voinut olla vampyyri, eihän sellaisia ollut olemassakaan! Vai oliko? Ramona ei enää tiennyt mihin voisi uskoa. Hän veti syvään henkeä, raotti vessan ovea ja kurkisti ulos. Jon seisoi ulkopuolella. -Mihin sinä katosit? tämä kysyi. Ramonan silmät laajentuivat hänen katsoessaan Jonin kalpeaa ihoa ja kiiluvia silmiä. Miten hän ei aiemmin ollut tajunnut? Ja hän oli vielä ollut päästää Jonin viereensä nukkumaan... -Minun on huono olo, sinun pitäisi lähteä, Ramona sai soperrettua ja lukitsi uudelleen vessan oven. Jon mutisi vielä jotakin oven ulkopuolella, mutta Ramona huusi vain tiukasti: - Lähde NYT! Minä todella tarkoitan sitä! Hän kuunteli korva ovea vasten, ja kun kuuli ulko-oven käyvän, uskalsi hän tulla ulos vessasta.

Ramona oli niin järkyttynyt kokemastaan, ettei voinut käydä nukkumaan, vaan lähti käymään lähipubissa. Hän istui yhä shokissa baarijakkaralle ja tilasi mehudrinksun baarimikolta. -Onko jokin hätänä? baarimikko uteli. Ramona tunsi tarvetta puhua jollekin, ja kertoi kaiken Jonista ja siitä, miten tämä oli paljastunutkin vampyyriksi. Hänen järkytyksekseen baarimikko naureskeli ja kertoi vampyyreitä elävän Riverviewessä useampiakin, ja suurimman osan heistä olevan täysin vaarattomia.

Vai suurimman osan.. Ramona mietti. Entistä enemmän järkyttyneenä ja hämillään hän lähti kotiin, ja pohti, minne oikein oli muuttanut asumaan. Vaikka vampyyrit kuinka olisivat vaarattomia, ei hän sellaisen kanssa voinut kuvitella seurustelevansa! Hän valvoi lähes koko yön kuunnellen jokaista risahdusta ja kolahdusta ja kiitti onneaan siitä, että oli saanut talonsa rakennettua, hän ei missään nimessä uskaltaisi nyt nukkua ulkosalla!

Päivänvalossa asiat tuntuivat jo selkeämmiltä ja vähemmän vaarattomilta, ja vähän väsyneenä mutta paremmilla mielin Ramona lähti töihin seuraavana päivänä.

Hän sisusti pari makuuhuonetta ja keskellä päivää sai kutsun ystävänsä Pietu Vähälän järjestämiin juhliin. Ramona oli tosiaankin väsynyt edellisen illan tapahtumista johtuen, mutta hetken harkittuaan ajatteli juhlien saattavan piristää häntä, ja päätti käydä paikalla. Ja voisihan siellä olla mukavannäköisiä miehiä, hän yritti lohduttaa itseään. Nyt olisi taas vain unohdettava Jon, aivan kuten Billy ja Tonikin, kyllä häntäkin vielä onnistaisi... Juhlien järjestäjä, Pietu, oli sitä paitsi ollut aina kovin ystävällinen Ramonalle, vaikkeivät he kovin hyvin toisiaan tunteneetkaan.

Ramona saapui juhliin pukeutuneena uuteen violettiin juhlamekkoonsa, jossa toivoi kiinnittävänsä miespuolisten vieraiden huomiota.. Hän huomasikin heti juhlissa useammankin komean miehen. Ensimmäinen heistä näytti ulkoapäin ihan mukavalta, mutta aika pian keskustellessaan tämän kanssa Ramonalle selvisi miehen vihaavan lapsia, eikä hän voinut kuvitellakaan hankkivansa koskaan sellaisia. Ramona, joka puolestaan oli hyvin lapsirakas ja perhekeskeinen, päätti olla kuluttamatta enempää aikaa tämän miehen kanssa jutusteluun.

Hän tutustui myös pariin muuhun mieheen, mutta molemmat olivat varattuja. Minä taidan vaikuttaa aika epätoivoiselta, Ramona pohti mielessään. Mutta pian hän alkaisikin olla sitä, sillä mitä enemmän hän oli isotädin sanoja muistellut, sitä varmempi hän oli siitä, että hänen oli hankittava tyttölapsi jatkamaan sukua. Ja lasten hankintaanhan luonnollisesti tarvittiin myös mies...

-Näytät yksinäiseltä, juhlien isäntä Pietu tuli huolehtimaan Ramonasta tämän unohduttua ajatuksiinsa. -Ei, minulla on ihan mukavaa, kiitoksia paljon kutsusta, Ramona kiitteli. -Olen tosi iloinen, että tulit, olen ihaillut sinua siitä lähtien, kun sisustit meidän pari huonettamme niin upean näköisiksi, Pietu kehaisi. Ramona tunsi punastuvansa. Nyt hän muistikin, missä Pietuun oli tutustunut... Hän oli juuri silloin deittaillut Billya, eikä ollut kiinnittänyt Pietuun enempää huomiota.

Pietu kyseli Ramonan töistä ja Ramona kertoili - Pietu vaikutti aidosti kiinnostuneelta! Ramonalle selvisi myös paljon asioita Pietusta, tämä työskenteli hautausurakoitsijana ja oli taitava kitaransoittaja. Mitä kauemmin he juttelivat, sitä enemmän Ramona ihmetteli, miksei ollut aiemmin katsonut Pietua sillä silmällä... Hän alkoi kuitenkin olla kovin väsynyt ja haukotteli makeasti. -Tahdotko jäädä yöksi, meillä on kyllä tilaa? Pietu kysyi. Mikä ettei, Ramona mietti hymyillen. -Jos ei siitä ole vaivaa, hän vastasi hieman arasti. -Ei tietenkään ole, se olisi tosi mukavaa! Pietu vakuutteli ja näytti Ramonalle missä hän saisi nukkua. -Jääkaapissa on ruokaa, ole kuin kotonasi! Pietu vielä lupasi hymyillen. Ramonalla ei kuitenkaan ollut nälkä, hän halusi vain päästä nukkumaan ja selvittelemään ajatuksiaan hieman virkeämpänä. Billy ja Toni, vampyyri-Jon ja Pietu pyörivät kaikki sekaisin hänen mielessään, kun hän nukahti...

Ramona seisahtui jännittyneenä ensimmäisen talon eteen. Tästä se alkaisi, hänen uusi uransa...

Ramonan ensimmäinen asiakas oli vanhahko mies, joka kaipasi uudistusta kylpyhuoneeseensa. Ramona suoriutui työtehtävästään mielestään hienosti, ja onneksi myös asiakas oli tyytyväinen!

Ramona tutustui pariin uuteen ihmiseen ensimmäisenä työpäivänään ja teki kaksi onnistunutta remonttia: ihan hyvä saldo siis!

Työpäivän päätyttyä Ramona lähti kotiin ja päätti matkalla poiketa kaupungin puutarhalle. Hän huomasi kypsiä perunoita ja sipuleita kasvamassa puutarhassa, vilkuili nopeasti ympärilleen ja päätti sitten poimia kasvikset jääkaappinsa täytteeksi. Hänen täytyisi kyllä opetella kasvattamaan itsekin kasveja mahdollisimman pian...

Kotona Ramona päätti vielä valmistaa itselleen ilta-aterian; hän ei osannut vielä montaakaan reseptiä, mutta ajatteli kokeilla pastaa juustokastikkeella. Ruoka onnistui yllättävän hyvin, Ramona tuumi, mutta ruokapöytä olisi kyllä hankittava.. Ei ollut kovin hygieenistä ruokailla vessanpöntön kannella istuen!

Ensimmäisen työpäivänsä jälkeen Ramona nukahti lähes saman tien kun painoi päänsä tyynyyn. Hän oli jo huomattavasti innokkaampi ja toiveikkaampi uuden elämän suhteen, kuin edellisenä iltana!

Seuraavien päivien aikana Ramona työskenteli ahkerasti, remontoi kaupunkilaisten huoneita ja tutustui samalla uusiin ihmisiin. Hän ystävystyikin muutaman kanssa ja huomasi sisustamisen olevan helpompaa, kun asiakkaisiin ensin tutustui hieman.

Ensimmäisillä ansioillaan Ramona hankki itselleen maalaustelineen: taidon harjoitteleminen hyödyttäisi varmasti myös töissä menestymistä.. Hän oli aina nauttinutkin maalaamisesta, ja päästyään töistä kotiin illansuussa pyrki hän aina maalaamaan edes tunnin verran.

Ramona kehittyi myös ruoanlaitossa: ei isoäidin kokkailun vierestä seuraamisesta ainakaan haittaa ollut ollut! Oli mukavaa saada vähän vaihtelua ruokavalioon uusien reseptien avulla..

Töissä ansaitsemillaan rahoilla Ramona sai pian jo laajennettua kotiaan. Hän sai melkein kaikki huonekalunsa mahtumaan jo sisälle, suihkussakin sai vähän paremmin omaa rauhaa.

Kaiken kaikkiaan Ramona oli varsin tyytyväinen uuteen elämäänsä, kunnes eräänä iltana hänen kokkaillessaan tapahtui jotakin kamalaa: hella syttyi palamaan! Ramona hätääntyi ensin täysin, mutta sai lopulta hermonsa hallintaan ja onnistui sammuttamaan palon.

Hän selvisi säikähdyksellä hellan ollessa ainoa, mikä asunnossa vaurioitui, mutta sai samalla muistutuksen menneisyydestään ja isoäidin tappaneesta tulipalosta. Hänen mieleensä palasivat isotädin sanat suvun jatkamisesta ja sen tärkeydestä. Hänen täytyisi löytää itselleen sopiva seurustelukumppani! Ajatus iskeytyi hänen tajuntaansa aivan yllättäen hänen katsellessaan mustunutta hellaa. Samassa hän kuuli puhetta asuntonsa ulkopuolelta, ja kiirehti katsomaan.

Tulipalo oli houkutellut paikalle muutamia uteliaita kaupunkilaisia. Eräs miehistä näytti ihan mukavalta, Ramona hoksasi heti ja päätti mennä esittäytymään.

Billy Caspian -niminen mies työskenteli stylistina Riverviewn kaupungissa, ja hän oli myös hyvin kiinnostunut taiteesta, aivan kuten Ramonakin. Ramona innostui heidän yhteisistä kiinnostuksistaan ja pyysi Billya kylään luokseen, hieman häpeillen vaatimatonta majaansa.

Billy viihtyikin myöhään alkuyöhön saakka, ja Ramona yritti tarjota hänelle illallista, mutta Billy ei halunnut. Ramona alkoi olla jo väsynyt, ja hänen oli pakko pyytää Billya poistumaan, jotta pääsi nukkumaan. Billy näytti syventyneen jonkin kirjan tutkailemiseen Ramonan vuoteella - oikeastaan Billy ei ollut näyttänyt edes huomanneen Ramonaa enää hetkeen. No jaa, Ramona tuumi ennen nukahtamistaan, kaipa Billyn voisi tavata toistekin, mutta jokin hänessä silti jäi vaivaamaan...

Ramonalla ei ollut varaa rakentaa edes seiniä kotiinsa - hänen olisi ehdottomasti hankittava töitä! Hän päätti lähteä tutustumaan uuteen kotikaupunkiinsa. Ramona lähti kävelemään pitkin katuja, kunnes näki rakennuksen, jonne meni useita ihmisiä. Hän käveli lähemmäs ja huomasi seisovansa kuntosalin edessä. Ramona ei ollut mikään urheiluhullu, mutta päätti kuitenkin käydä katsomassa.

Sisällä Ramona rohkaisi mielensä ja meni juttelemaan mukavan näköiselle miehelle. Hän kertoi olevansa uusi kaupungissa ja etsivänsä töitä. Mies kyseli Ramonan taidoista, ja Ramona kertoi olevansa taiteellinen ja toivoikin siis löytävänsä omaan alaansa liittyviä töitä. Mies kertoi kaupungissa olevan pulaa sisustussuunnittelijoista, ja Ramona innostui ammatista välittömästi! Niinpä hän lähti miehen neuvojen mukaan käymään kaupungintalolla, ja sai kuin saikin paikan sisustussuunnittelijana, hänen työnsä alkaisivat heti huomenna!

Uudesta työstä innostuneena Ramona suuntasi läheiseen puistoon ja päätti grillata iltaruoaksi hodareita, ne olivat hänen lempiruokaansa.

Syötyään Ramona alkoi pohtia, että hänellä tulisi alkuun olemaan tiukkaa myös ruoan hintojen kanssa, kuinkahan paljon sisustussuunnittelija edes tienaisi? Oli omituista joutua miettimään tällaisia, tähän saakka kaikki oli tuotu hänen eteensä kuin tarjottimella, eikä hän ollut edes osannut arvostaa sitä... Nyt hänen kannattaisi opetella kalastamaan ja valmistamaan kalaruokia sekä mahdollisesti myös kasvattamaan itse joitakin vihanneksia ja kasviksia. Hän päättikin aloittaa heti, ja kokeili kalastamista puistossa olevan lammikon rannalla.

Tämähän on helppoa, Ramona totesi kalastettuaan jo kolme kalaa ensimmäisellä yrittämällä!

Kalat mukanaan Ramona lähti kotitontilleen ja kävi makaamaan taivasalla olevaan vuoteeseensa. Onneksi ei sada, hän mietti vielä ennen nukahtamista. Mutta ei kai tämä muuten hullumpaa ole...Eikös hän itsenäisestä elämästä ollut juuri haaveillutkin? Isoäiti ja Egypti tuntuivat jo todella kaukaisilta asioilta, Ramona mietti pohtiessaan uutta ammattiaan ja mahdollisia työtehtäviään. Eivätköhän raha-asiatkin sitten ala järjestyä, kun vain pääsee töissä vauhtiin, hän tuumi nukahtaessaan tähtien tuikkeeseen uudessa kodissaan.